Pariisin Kevään ja Liekin jalanjäljissä – ensinäytössä Jussi Yrttiahon menneisyyteen katsova Huutaa-video

28.2.2020 12:26

Näin saatiin tälle perjantaille vielä ensinäyttökin aikaiseksi. Jussi Yrttiaho on työstänyt popmusikkia jo muutaman vuosikymmenen ajan, ja nyt tuotantoa on alkanut tulla muunkin maailman kuultavaksi. Yrttiahon ensimmäinen soolosingle Rovaniemi ilmestyi vuonna 2016, ja nyt tulee esille kappale nimeltä Huutaa.

”Huutaa kertoo sen hetkisestä elämästäni, joka tuntui vievän minua päivä päivältä kauemmas itsestäni. Onnistuin vuodattamaan kaiken oleellisen lauseiksi ja sointukuluiksi, biisi syntyi kuin itsestään siitä tunteesta ja siinä hetkessä”, Yrttiaho kertoo tiedotteessa.

Kappaleen video puolestaan vie katsojan kauas menneiden vuosikymmenten maailmaan ja amerikkalaisen ydinperheunelman ytimeen. Yrttiaho kertoo näkevänsä tuon maailman eräänlaisena haavekuvana.

”1950–60-luvun Amerikka näyttäytyy minulle utopistisena rinnakkaisuniversumina, missä ihmiset elivät viatonta ydinperheunelmaansa ja kaikki oli karikatyyrimäisen hyvin ja harmoniassa. Löysin vanhan amerikkalaisen lyhytelokuvan vuodelta 1958, joka sopi kappaleeseen täydellisesti. Se toi sanomalle vielä yhden ulottuvuuden lisää.”

Jussi Yrttiahon tekemisistä pysyy kartalla esimerkiksi Facebookin välityksellä.