Mariska ei ole koskaan kavahtanut keksiä itseään uudelleen. Nytkin jo ennen keskustelumme alkua hän kyseenalaistaa tapojaan sopia ja tehdä haastatteluja. Mariska on artisti, joka ei ole koskaan niin sanotusti valmis.
Mariskalla on kokemusta kaikenlaisista musiikin tekemisen metodeista. Hänellä on ollut useita erilaisia bändikokoonpanoja. Hän on kirjoittanut kappaleita itsekseen ja monen eri tuottajan kanssa.
Niin, ja onhan Mariska valinnut ulosannikseen kaikkea rajun räppäyksen ja riipaisevan laulun väliltä.
– Oon ollut alusta asti tekijä, joka ei pysy muuttumattomana. Ihmiset ovat varmaan vähän tottuneetkin siihen, että saatan loikata tutusta tavasta ja tyylistä johonkin ihan muuhun, ja lähden sitten tutkimaan sitä.
– Mun ydinjuttu on silti aina sama. Mä olen laulunkirjoittaja ja mun genre on tekstit. Se paketti, jossa mä tarjoilen näitä asioita, voi vaihdella. Oon avoin sille, että kun jokin juttu tulee tiensä päähän, on keksittävä jotain muuta.
Mariska on kirjoittanut tekstejä niin itselleen, muille artisteille kuin yhteistyössä toisten tekijöiden kanssa. Vastikään hän kirjoitti useamman tekstin Anssi Kelan kanssa tämän Kaikki tiet joita kuljin -albumille.
– Se, miten tekstit syntyvät, voi vaihdella kappalekohtaisesti tosi paljon, ja riippua siitäkin, kenen kanssa niitä tekee, Mariska hymyilee ja kertoo mainitun Kelan olevan hyvä esimerkki erittäin analyyttisestä kirjoittajasta.
– Anssi tietää mitä tekee. Siinä prosessissa mukana oleminen oli opettavaista ja mielenkiintoista, koska mulle oli heti itsestään selvää, etten tule tarjoamaan mitään valmista ratkaisua. Aloin ideoida tekstiä, Anssi katsoi sieltä palaset, jotka kiinnostivat, jotain jäi pois ja pallottelimme paljon sitä, että teksti tuntui Anssista oikealta.
Joskus sooloartistin voi olla hankalaa pyytää apua toiselta kirjoittajalta tai ottaa muita mukaan yhteistyöhön. Soolomusiikkiin liittyy usein se kirjoittamaton ihanne, että muusikon pitäisi tehdä kaikki itse.
– Olen huomannut, ettei itseään kannata verrata toisiin alalla oleviin ihmisiin. Joku toinen voi olla ihan erilainen artisti ja tehdä asiat eri tavalla, mutta tulos voi olla silti hyvää, Mariska sanoo.
– Laulaja saattaa verrata itseään tuottajaan, joka sattuu myös laulamaan, säveltämään ja sanoittamaan. Se on kärjistetysti sama kuin kaupan kassa vertaisi itseään rekkakuskiin. Sellaiset vaateet on meidän itse itsellemme luomia. Ei suurta yleisöä kiinnosta, onko kappaletta ollut tekemässä yksi tai viisi ihmistä, jos laulajat laulavat mahdollisimman hyviä ja heille sopivia lauluja.
Lopputulos on tietenkin kaikki kaikessa, mutta niin bänditoveruudessa, artisti–tuottaja-yhteistyössä kuin co-writingissa piilee sama totuus: luovan kemian on kolahdettava. Ihmiset voivat olla erilaisia, mutta taiteen agendan on osuttava.
– Mun uudellakin levyllä kokeilin kahden, ellen peräti kolmen tuottajan kanssa, ennen kuin alettiin hommiin Ilkka Wirtasen kanssa. Me oli tavattu jo ihan mun uran alkuaikoina. Ilkka on mun mielestä Suomen parhaita tuottajia.
Oikeanlaista sovittamista
Yhteistyökumppanien lisäksi syntyneeseen albumiin vaikuttaa se, milloin se tehdään, mihin se ajoittuu tekijänsä elämässä ja mitä kaoottisessa maailmassamme tapahtuu tekemisen hetkellä.
Mäihä-albumi (2022) ilmestyi poikkeusaikojen päätyttyä, mutta sen voi laskea syntyneen niiden kuluessa.
– Kyllähän ne ajat näkyivät sillä levyllä käsitellyissä aiheissa. Kun poikkeusaikoina myös kotitilanteet saattoivat kärjistyä, se kuului ehkä sanoissakin kärkevyytenä tai uusina näkökulmina, Mariska miettii.
– Myös tekotapa kuului. Kun mihinkään ei saanut mennä ja mitään ei saanut tehdä, studiossa vietettiin pitkiä päiviä ja öitä täysin eristyksissä. Kirjoitussessiot olivat aika hulvattomia kokoontumisajoja, kun pääsi kerrankin näkemään ihmisiä. Levyltä ehkä kuuluu tietyllä tapaa se, miten helpottavaa oli, kun sai olla hetken vapaa.
Mariska jatkaa, että uusi 10-albumi tehtiin toimistoaikoina ja rutinoituneemmalla rytmillä, joten se eroaa toteutustavaltaan edeltäjästään kuin yö päivästä. Hän lähes sättii itseään siitä, miten kauan levyn tekemiseen meni. Hän ehti jo miettiä, analysoiko hän musiikkiaan liikaa ja olisiko langoista pitänyt päästää irti tuotantovaiheessa.
– Sain olla Ilkan kanssa läsnä kaikissa levynteon vaiheissa. Usein kun sovitukset alkoivat mennä johonkin epätraditionaaliseen suuntaan, me käännettiin mun pyynnöstä vaikka kuinka monta kiveä vain huomataksemme, että se kaikkein yksinkertaisin ratkaisu oli paras.
– Ymmärsin, minkä takia tietyt asiat on tehty niin pitkään samalla tavalla. Ilkka oli erittäin kärsivällinen mun kanssa ja opin todella paljon uutta.
Rutiini ei tarkoita tässä tapauksessa tylsyyttä. 10:lle ikuistetut kappaleet ovat jopa edellistä levyäkin herkempiä ja aistillisempia. Ne tuntuvat rutistavan Mariskasta erittäin katkeransuloista sydänverta.
– Mä halusin olla teksteissä rehellinen ja seistä vertauskuvien takana. Käytin monet tekstit Pekka Ruuskalla, jonka kanssa mulla on ollut ihan mahtava ”oppipoika-mestarisuhde”. Rakastan hänen suoruuttaan, tarkkanäköisyyttään ja valtavaa kokemustaan.
10-levylle kirjoitettiin Mariskan mukaan paljon materiaalia. Osa yksin, osa Väinö Walleniuksen ja osa Jouni Raatikaisen kanssa. Kun Mariska kuvitteli materiaalin olevan kasassa, hän oli yhteydessä Riku Mattilaan.
Mattila kehotti Mariskaa kirjoittamaan vielä enemmän biisejä ja jatkamaan tiellä, jota oli kulkemassa. Mariska luotti siihen, ettei Mattila päästä häntä liian helpolla.
– Mä en kuulijana tai tekijänä allekirjoita läheskään kaikkea, mitä niin sanottu peruspopmusiikki on.
– Musta tuntuu, että musiikissa tehdään paljon perusteettomia ratkaisuja ihan sen takia, että saadaan joku juttu
muodin takia sinne mukaan. Mä halusin tehdä näihin kappaleisiin just sen verran, että se on tarpeeksi.
Mietimme, miten monta kappaletta pilataan sillä, että ilmeisintä ratkaisua halutaan väistellä viimeiseen asti. Kappale tuotetaan joko ali tai överiksi, jottei se muistuttaisi jotain jo olemassa olevaa.
Tämä ajatus konkretisoituu, kun Mariska arvuuttelee, mitkä kohdat 10-levyllä olivat hänelle kutkuttelevimpia.
– Ruosteenpunainen kuu ja Sain luojalta laulun yllättivät itsenikin. Vielä tekovaiheessa ne eivät meinanneet olla ihan omien suosikkieni joukossa, mutta kasvoin niihin sisään juuri sovitusten ansiosta.
– Myös Elämä ilman sua oli kappale, johon Riku uskoi koko ajan. Keksin siihen mitä kummallisimpia ratkaisuja, ja ne olivat ihan kamalia. Ilkka toteutti niitä ystävällisesti, kunnes kysyi, voisiko kokeilla tekemistä itsekseen. Niinhän se kokeili, mikä ratkaisi ihan mielettömän herkällä tavalla koko kappaleen luonteen.
Joskus oikean muodon löytyminen voi olla pienestä kiinni. Mariska kertoo Hautaa mut -kappaleen olevan yksi albumin avainbiiseistä. Oikeanlaista sovitusta etsittiin monen tekijän kanssa.
– Mä ja mun mies, uskomaton visionääri Koivusipilä, kuultiin että sen tunnelman pitää olla ihan tietynlainen. Olin valmis kolkuttelemaan niin montaa ovea kuin on tarpeen, jotta oikea sävy löytyy.
– Musta tuntuu, että perinteisen sovittamisen taito on katoamassa. Oikeastaan koko termi alkaa olla monelle tekijälle kohtuullisen vieras. Jussi Liski, upea pianisti, oli pelastus ja yksi avainhenkilöistä tässä kappaleessa. Hän toimitti pianoraidan, josta alettiin rakentaa kokonaisuutta.
Inhimillisiä säröjä
Mariska vetoaa virnistäen ikäänsä ja sanoo, että koneet ovat ihan kivoja, mutta niiden tulee olla apuvälineitä. Hänen musiikissaan on kuuluttava oikea soitto, eikä laulusoundejakaan pidä editoida prosessoimisen ilosta.
Levyllä on esimerkiksi hetkiä, jolloin Mariskan ääni on murtua – aivan kuin silloin, kun ihmistä alkaa itkettää kesken puhumisen.
– Mun tavassa laulaa näitä uusia kappaleita on paljon säröjä, ja mun mielestä ne on tärkeitä. En mä osaa laulaa teknisesti täydellisesti ja kliinisti. Jos mä kuulen itse musiikissa ja laulussa, että se toinen ihminen on ihan murtumispisteessä, se peilautuu heti myös muhun. Laulun kuuleminen on parhaimmillaan kokovartalokokemus.
Mariska kertoo, että hänen teksteilleen tehdään yhä paljon hienosäätöä. Hautaa mut oli tässäkin mielessä laulu, joka haki pitkään lopullista muotoaan. Mariskalla oli poikkeuksellisena apuna Aki Roukala ja kuvataiteilija Nanna Susi.
– Nannalla on ihmeellinen kyky nähdä ihmisen sieluun. Hän kuuntelee lyriikkaa tosi tarkasti, ja sitä kykyä tarvitsin tätä biisiä tehdessä. Aki taasen kommentoi säkeistöjä ja pointtasi älyttömyydet tiheällä kammalla.
– Halusin selvittää, mistä kappale todella kertoo ja tehdä c-osan sen mukaan. Nanna sanoi, että se kertoo yksinäisyydestä. Mä olin heti, että ei helvetti, niinpäs kertookin. Sitten sain kirjoitettua sen c-osan.
Välillä kuvailtu loksahdus tapahtuu vaivatta, ja Mariska ihmetteleekin muutamien tekstien helppoutta.
– Jätä mut syntyi sävellystä myöten yhdeltä istumalta. Avausraita Pidän sulle paikkaa vei muutaman tunnin enemmän.
– Näin suoranaisia näkyjä kirjatessani jälkimmäistä. Kaikki vain tapahtui elokuvamaisesti silmieni edessä, ja saatoin kelata nauhaa ees ja taas. Se vei mut tiloihin, joissa näin, millaista on kun kuolee. Aloin elää sitä. Se oli tosi visuaalinen kokemus. Kelasin uudelleen ja uudelleen takaisin siihen kuoleman hetkeen, jotta sain taltioitua sen.
Suoruus voi muuttua helposti vaivaannuttavaksi – varsinkin jos suomalainen kuuntelee suomenkielistä musiikkia. Mariska kokee, että suomi on muuttunut sitä notkeammaksi kieleksi, mitä enemmän hän on kirjoittanut.
– Ei se varmasti koskaan täysin tottele, mutta pystyn sen kanssa koko ajan paremmin yhteistyöhön.
– Välttelen sitä, että minua alkaisi hävettää se, mistä laulan. Häpeä on monessa asiassa tärkeä tunne, mutta kirjoittaessani en sitä kaipaa. Sen tietää viimeistään laulaessaan niitä tekstejä. En mene kohti häpeää. Kierrän sen.
Kovin helpolla Mariska ei itseään päästä: Sain luojalta laulun -kappaleessa hän halusi kirjoittaa niinkin suppeasta aiheesta aiheesta kuin kaikesta. Miten kukaan voi kirjoittaa laulun ”kaikesta”?
– Me käytiin Pekka Ruuskan kanssa intensiivistä tekstarinvaihtoa aiheen tiimoilta. En tiennyt, miten ongelman pystyisi ratkaisemaan. Se oli jotenkin hirveän vaikea älyllinen pähkinä purtavaksi. Ratkaisu löytyi äitini vanhasta tekstistä, joita hän kirjoitteli omaksi ilokseen.
– Hänellä oli kappale Tein minä luojalle laulun. Hän oli siinä subjektina, joten käänsin sen toisinpäin. Eihän ihminen voi kirjoittaa laulua kaikesta, mutta luoja voi antaa sellaisen ihmiselle. Luoja pystyy antamaan kaiken.
10 saattaa tuntua sekä sävellyksiltään että sanoiltaan synkältä. Mitä pidemmälle albumia kuitenkin tutkiskelee ja sen pauloihin antautuu, sitä kirkkaammin sen uumenista voi löytää täysin päinvastaisen viestin.
– Mä mietin näitä kappaleita työstäessäni paljon sitä, mitä tarkoittaa lohtu. Tulin siihen tulokseen, että suurin lohtu on lohduttomuudessa. Lohtu tulee siitä tiedosta, että lopulta me kaikki, en ainoastaan minä, kuolemme.