”Me ollaan se mörkö”, Vesku Jokinen selittää, kun tulemme tärkeän kysymyksen äärelle: Klamydian 21. studioalbumi on nimeltään Mörkö koneistossa, mutta miksi?
– Koneisto on kummallinen yhden hitin tähtiä tekoälyn avulla luova musiikkiteollisuus. Spotifyn top-listalla on Cippa-Cöö ja Pliplu ja Nublu ja saatana Blablu, ja niiden keskelle kun lyö Klamydian, niin eikös se nyt ole aikamoinen mörkö? Mutta ilmeisesti vanha mörkö kelpaa edelleen, koska tuvat ovat täynnä.
Jokinen istuskelee kotonaan ja odottelee keikalle lähtöä. Klamydian kaikki jäsenet asuvat Vaasassa, vaikka Jokinen kritisoi kotikaupunkinsa apaattisuutta jo vuoden 1991 Los Celibatos -albumilla.
– Meidän basisti Severi Kohtamäki on asunut muinoin Kaskisissa, kaikki muut ovat paljasjalkaisia. Vaasa on leppoisan tylsä mesta, jossa ei tapahdu mitään, tai jos tapahtuu, ihmiset eivät ota osaa. Kaltaiselleni reissumiehelle Vaasa on oiva lepopaikka. Se on lintukoto, jossa on rauhaisaa. Mutta ellen olisi näin liikkuvainen ihminen, olisin lähtenyt helvettiin jo ajat sitten, Jokinen sanoo.
Klamydia on veivannut suomipunkrokkia vuodesta 1988 lähtien, ja soittajat Vesku Jokisen ympärillä ovat ehtineet vaihtua moneen kertaan. Tavallista suuremmalta muutokselta tuntui se, kun rumpali Riku Purtola lähti bändistä 2020-luvun kynnyksellä. Mies oli sentään soittanut yhdeksällätoista ensimmäisellä Klamydia-albumilla.
– Ei se ollut kova paikka, Jokinen kuitenkin vastaa. – Tilanne oli sellainen, että parempi näin. Kitaristimme Jake Helinin broidi Pasi Helin oli selkeä valinta rumpaliksi. Olen tuntenut Pasin 40 vuotta ja tiesin, että siinä on bussiin sopiva mies – siitä me aina puhutaan, että onko joku ”bussiin sopiva” vai ei. No, Pasi tuli bändiin ja me lähdettiin rundille. Ja kun Pasi oli ehtinyt soittaa neljä keikkaa, tuli korona, Jokinen nauraa.
Pandemian aikana Jokinen osallistui Vain elämää -ohjelmaan.
– Neljä vuotta mä sitä harkitsin ennen kuin suostuin. Tuossa kohdassa tuntui, että sinne oli menossa sopivaa porukkaa, ja olihan se helvetin makee kokemus. Eikä siitä edes tullut mitään negaation paskamyrskyä perään, vaan kaupassakin kiiteltiin. Oli se kuitenkin raskasta olla 15–17 tuntia päivässä linssin alla. Sekin ärsytti, ettei päässyt televisiosta suoraan rundille, koska elettiin korona-aikaa.
Viime vuosina Vesku Jokisen yksityisasioita on ruodittu juoru- ja iltapäivälehdissä. Onko se Vain elämää -julkisuuden hinta?
– Oli sitä jo aiemmin. Yleensä kirjoitetaan jotain negatiivista, jos vaikka munaa itsensä tai eroaa tai jotain. Jos sellaisiin lehtiin vinkkaa, että nyt olisi tullut uusi levy, niin vastaus kuuluu: ”Jaa jaa, ooksää vielä alkoholisti?”
Suomen Motörhead
Mörkö koneistossa -levyllä Klamydia on kahden kitaran kvintetti. Jo jonkin aikaa mukana pyörinyt kitaristi Silttu Sillanpää on näet vakinaistettu yhtyeen viralliseksi jäseneksi.
– Silttu tuli mukaan, kun Jakelle tuli terveysongelmia. Me tarvittiin kitaristi, jotta päästiin keikoille. Kun Jaken terveys koheni ja kaikki oli taas hyvin, niin eihän me voitu Silttua pois päästää. Ne soittavat Jaken kanssa helevetin hienosti yhteen. Sitä paitsi Silttu on perkeleen hyvä jätkä ja bussiin sopiva mies.
Klamydialla on varmaankin pirullisia tulikokeita, jotka täysjäseneksi pyrkivän täytyy läpäistä?
– Hähhhähhhää, noo, kunhan sopii bussiin ja ymmärtää jotakin hauskanpidosta, se on siinä. Kurttuotsainen henkilö ei meidän seurassa viihdy. Ja viinapäätä pitää vähän olla.
Pitkän linjan bändien maailmassa yksi viime aikojen hämmästyttävimmistä tapauksista oli Popedan jatkaminen ilman Pate Mustajärveä. Voisiko Klamydia olla olemassa ilman Vesku Jokista?
– Jos musta aika jättäisi, soisin jätkien hommaavan tilalleni jonkun, joka lähtisi niiden kanssa lavalle pomppimaan. Onhan noita solisteja vaihdeltu ennenkin.
Klamydia on aina levyttänyt omalle yhtiölleen. Ensimmäiset parikymmentä vuotta se pyöritti Kråklund Recordsia, joka julkaisi ja jakeli muidenkin äänitteitä. Vuoden 2009 Rujoa taidetta -albumista lähtien Klamydia on levyttänyt Usvaputkelle. Se on Vesku Jokisen ja Jake Helinin firma.
– Kråklundin aikana tuli opittua kantapään kautta kaikki tähän hommaan liittyvät rituaalit. On mukavaa, kun on kaikki langat omissa käsissä ja tietää tarkalleen, mitä tapahtuu. Ei ole pelkoa firman suositumpien artistien jalkoihin jäämisestä. Kun tekee ittellensä, tekee aina kaikkensa.
Mörkö koneistossa -levy valmistui pitkän kaavan kautta.
– Terveysongelmien takia enimmäkseen. Ei studiossa sen kauemmin mennyt kuin yleensäkään, mutta koko aikajana oli paljon normaalia pidempi. Biisinteossa työnjako on pääpiirteissään sellainen, että minä teen säkeistöt ja kertosäkeet ja Jakke tekee soolot ja riffit. Se on hyvä systeemi, kun ei mulla taitu kitaralla muu kuin äf-barre. Kuten Juice Leskinen sanoi, biisintekijä on yleensä bändin huonoin soittaja. Toisaalta levyn tykätty sinkkubiisi Liekki palaa! on kokonaan Jaken tekemä.
Millainen levy Mörkö koneistossa on?
– Sen henki vie eteenpäin. Levy potkii kuulijaa perseelle ja sanoo, että älä ikinä anna periksi. Mene, tee ja paina täysillä. Sellainen sopii hyvin näihin synkkiin aikoihin. On siellä vakavatkin hetkensä, mutta enimmäkseen viba on keväisen positiivinen.
Monilla on sellainen käsitys, että Klamydia soittaa huumoripunkkia, vaikka tosiasiassa bändillä on monenlaista lyriikkaa. Onko yhtyeenne väärinymmärretty?
– Minun puolestani meidän laulut saa ymmärtää ihan miten haluaa. Aikoinaan aloin tehdä biisejä siksi, että meidän alkuperäinen rumpali Kape ei enää halunnut tehdä niitä. Jonkin aikaa yritin kirjoittaa samanlaisia huumoritekstejä kuin Kape. Sitten tajusin, että mun pitää tehdä omaa juttuani, kirjoittaa omalla kynälläni. Olen kirjoittanut myös vakavia ja hyvin henkilökohtaisia juttuja. Beibi ai lav juu, tuu takas, uaa uaa -tekstit olen jättänyt muille.
Kermat päältä
Motörheadin Phil Campbell sanoi joskus, että uusien biisien tekeminen muuttuu aina vain vaikeammaksi – sitä keksii hienon riffin vain huomatakseen levyttäneensä sen jo ajat sitten. Klamydia on siinä mielessä Suomen Motörhead, että linja pitää ja tie on pitkä. Onko teillä tällaisia ongelmia?
– On joku joskus irvaillut, että Klamydialla vain sanat vaihtuvat vähän. En hae uusia musiikillisia linjoja, vaan teen sellaisia biisejä kuin tulee. Mulle se on elämäntapa. Ei mene päivääkään, ettenkö pyörittelisi jotain ideaa päässäni. Koko bändin pitää aina hyväksyä uusi biisi ennen kuin se otetaan ohjelmistoon, koska bändi on uskottava, kun se seisoo tekemistensä takana. Me ollaan Klamydia ja tää on meidän linja.
Parikymmentä albumia vähän alle neljässäkymmenessä vuodessa on melkoinen tahti. Musiikkiala, tulonjako ja julkaisupolitiikka ovat muuttuneet sinä aikana paljon, mutta Jokinen sanoo oman motivaationsa olevan sama kuin ennenkin.
– On pakottava tarve tehdä biisejä. Ja kun niitä on tarpeeksi, tulee pakottava tarve laittaa ne levylle. Olisi tietysti helevetin helppoa mennä eteenpäin sinkku kerrallaan. Neljä uutta biisiä vuodessa riittäisi. Mutta perkele, kun niitä tulee niin paljon! Tällekin levylle oli tarjolla 30–40. Pidin jätkille raadin, jossa kuorittiin kerma päältä. Ja seuraavalle levylle on jo iso nippu valmiina.
Klamydia on ehtinyt tehdä paljon muutakin kuin levyttää, ja siinä sivussa on kertynyt aika tavalla tarinoita. Niillä on tarkoitus täyttää Klamydia-opuksen mentävä aukko, joka kirjallisuuden maailmassa yhä ammottaa.
– Kontiaisen Vesa meinaa kirjoittaa meistä kirjan bändin nelikymppisiksi. Jumalauta, että onkin sattunut ja tapahtunut! Meidän entisen kitaristin Vuokon kanssa juuri naurettiin ihan vääränä, kun muisteltiin menneitä.
– Ja meikäläisen elämäkertakin tulee, kun täytän 60. Mutta on se vähän semmoista, että mielellään sitä pitäisi yksityisasiat yksityisinä. Kukaan bändissä ei halua leuhottaa julkisuudessa. Ei tule paljon Seiskaan soiteltua, että voisitteko tulla kuvaamaan minua, kun istutan kukkia pihamaalla.