Teksti ja kuvat: Aki Nuopponen
Indica on yksi tämän maan aliarvostuimmista yhtyeistä.
No niin, nyt se on sanottu, ja voimme viettää lopun live-raportin ajan perustelemalla, miksi asia on näin.
Monelle Indica on yhtä kuin Ikuinen virta -kappale 21 vuoden takaa. Tai sitten korkeintaan se vähän hassua satupoppia soittava bändi sieltä jostain 2000-luvulta. Muistan yhä kirkkaasti, miten monesti kuulin bändin olevan sitä laatua, että niitä on kolmetoista tusinassa. En silti vieläkään keksi edes Suomesta toista Indicanlaista bändiä.
Kun Indica teki muutama vuosi sitten paluun useiden vuosien hiljaiselon jälkeen, olin hieman kyyninen asian suhteen. Pelkäsin pahoin, että bändi palaa lavoille, keikoilla ei käy kovin kummoisesti väkeä ja paluu jää siihen. Olinkin iloisesti yllättynyt, kun menin itse Tampereen G Livelabiin kesäkuussa 2023 toteamaan, ettei asia muuten ole lainkaan näin. Paikalla oli paljon Indica-kuulijoita, jotka lauloivat mukana kaikkien kappaleiden kaikki sanat.
Tuosta paluusta on nyt kulunut jonkin verran aikaa, uusia Indica-kappaleitakin on kuultu ja nyt joulukuussa 2025 bändi ikään kuin päätti paluurundinsa samaiseen Tampereen G Livelabiin, jossa näin bändin aiemminkin. Tällä kertaa kyseessä oli akustinen spessukeikka. Jo etukäteen kerrottiin, että tämä tulee olemaan Indican viimeinen keikka ”pitkään aikaan” ja taas kerran ajattelin, että nyt se sitten tapahtuu: Indica menee jälleen telekalle pitkäksi aikaa.
Yllätyinkin todella iloisesti ja onnellisesti, kun Indica-laulaja/säveltäjä Jonsu kertoi jo ensimmäisten välispiikkien aikana, että luvassa on noin vuoden keikkatauko, mutta tämä johtuukin uuden albumin tekemisestä.
Indican uusi albumi on hyvä uutinen. Maailma tarvitsee Indicaa. Ja Indicanlaista musiikkia.
Jonsu naureskeli myöhemmin saman keikan aikana, että kaikki Indican kappaleet tuntuvat kertovan synkistä asioista, menetyksestä ja kuolemasta, mutta Indican taika piilee siinä, että se kykenee luomaan jopa tällaisista aiheista kappaleita, jotka ovat silkkaa eskapismia. Indica on arkisimmillaankin satumaista musiikkia, eikä sillä höpsöllä satupoppimaisella tavalla, vaan kertomalla katkeransuloisista asioista ihan omalla Indica-kielellään.
Kaikkein hienoimmat pop-kappaleet ja sävellykset yleensäkin paljastuvat viimeistään siinä vaiheessa, kun niistä riisutaan kaikki ylimääräinen pois. Indican tapauksessa akustinen keikka osoitti jälleen, miten omalaatuisia ja ikimuistoisia melodioita bändin tuotanto on täynnä. Jonsun ja Indican melodiakieli on jotain täysin poikkeuksellista jopa suomalaisessa pop-musiikissa, ja näitä melodioita voisi esittää jopa vieläkin riisutummin, ja ne toimisivat silti. Nyt Indica soi akustisen kitaran, koskettimien, rumpujen ja basson kera. Jopa pelkkä kitara tai synat olisivat riittäneet.
Indican keikoista tekee taianomaisen myös bändin läsnäolo. Olen nähnyt Indican nyt parikymmentä kertaa viimeisen kahdenkymmenen vuoden aikana. Milloin G Livelabissa, milloin edesmenneen Virgin Oilin kokoisessa klubissa ja milloin Nightwishin lämppärinä jäähallissa. Indican musiikissa on ollut aina voimaa, mutta myös sen esiintymisessä on omanlaistaan pilkettä silmäkulmassa ja aitoa hymyä huulilla. Bändi selvästikin rakastaa elää juuri tätä musiikkia.
G Livelabin akustiselle keikalle oli saapunut harmillisen vähän väkeä, mutta ne jotka olivat paikalla, saivat kaksiosaisen setin mitassa varmasti kyllikseen ehtaa Indica-taikaa. Tai ehkä eivät sittenkään, koska Indicalla on niin paljon hyviä kappaleita, että ne kaikki soittaakseen bändin pitäisi varmasti esittää ainakin 40 biisin keikka.
Scarlett, Vuorien taa, Älä kanna pelkoa, Pidä kädestä, Linnansa vanki ja monet muut sinkkukappaleina tai muuten vain tunnetut Indica-veisut olivat lämmintä kuultavaa pitkin keikkaa, mutta jos koko Indican ja samalla Jonsun sävellyskynän kauneus pitäisi kiteyttää yhteen kappaleeseen, se olisi Vettä vasten. On jotenkin hullua ajatella, että kappale on Indican ensimmäisen levyn viimeinen kappale, ja miten nuori Jonsu on ollut sitä kirjoittaessaan. Tällaiseen herkkyyteen ei moni muusikko kykene edes vuosikymmenien uran jälkeen. Jonsu kykeni jo parikymppisenä. Ja kuten G Livelabin herkkä ja aistillinen, mutta silti myös hauska ja leppoisa keikka osoitti, sävellyskynässä on terää riittänyt.
Indican ensimmäisestä levystä on aikaa yli 20 vuotta ja jotenkin tuntuu siltä, että vaikka pop- ja indie-pop ovat muuttuneet yhä kirjavammiksi parin vuosikymmenen aikana, Indica on yhä ihan oma juttunsa. Juuri siksi onkin aivan täydellistä, että Indica jatkaa kulkuaan, koska ainakin minä kaipaan elämääni yhtä paljon Indicaa kuin ennenkin.
