Teksti: Tomi Behm, kuvat: Sonja Behm
Nuoruusvuosinani pidin Absoluuttista Nollapistettä malliesimerkkinä musiikista, jolla yritetään väkinäisesti tehdä suurta taidetta ilman että lopputuloksesta olisi yhtään mihinkään. Aika on osoittanut, että bändi oli varhaiskypsä ja minä kypsymätön.
Kun kuulin yhtyeen pitkästä aikaa lähtevän kiertueelle ja esiintyvän Uusi Tampere -tapahtumassa, päätin oitis mennä tihrustamaan, mitä on tarjolla. Kävellessäni keikkapaikalle vilkaisen terassilla istuvia bändiläisiä. He eivät tiedä, että keikalle tuloni on eräänlainen anteeksipyyntö nuoruuden naiviudestani. Toki jos keikka on ihan täysin paska, niin olen ollut nuorena oikeassa ja pitkään täysin väärässä. Toivon, ettei näin tapahdu.
Mitkään hienblokkaajat eivät olisi täysin pystyneet estämään ulkona ja sisällä vallitsevan kuumuuden tiivistymistä karpaloiksi ja valumista pitkin kroppaa. Keikkapaikalla asettaudun mielestäni oivaan kohtaan kittaillen sivistyneesti suunnattoman määrän vettä. Kuuntelen kun Dj revittelee soittamalla Nine Inch Nailsia, Lcd Soundsystemsiä ja viimeisenä Gazebon I like Chopinin. Viimeisten tahtien tauottua Absot astelevat eleettömästi lavalle.
Yleisö on hurmoksessa heti alkutahdeista lähtien ja ensimmäisinä soitetun parin uuden raidan tuoreuden tiesi ainoastaan siitä, ettei yleisö laulanut mukana. ”Bändi on perustettu silloin kun Neuvostoliitto oli vielä olemassa,” toteaa Tommi Liimatta ennen kolmantena esitettyä Silti-kappaletta ja koko lopun keikan jatkunut yhteislaulu alkoi välittömästi kappaleen lauluosuuksiin päästyä.
Katsomon etuosassa tunnelma on nopeasti niin tiivis, että päätän fiilistellä keikkaa hieman eri paikasta. Minne tahansa yleisössä menikin, niin vieressä ihmiset lauloivat, hymyilivät ja joivat. Abson keikka ei ollut absolutistien keikka vaan erittäin hyväntuulisten humaltujien ja ennen kaikkea ihmisten, jotka olivat selkeästi odottaneet ja kaivanneet orkesteria pitkän taukoilun jälkeen. Aina kun uusi biisi alkoi, niin yleisöstä kuului onnellinen huokaus ja innokkaimmat huutelivat toivomiaan kappaleita ennen seuraavan starttia.
Pitkä keikkatauko ei näkynyt ilmaisussa mitenkään vaan bändi soitti napakasti yhteen. Soundit olivat kohdillaan riippumatta siitä missä puolella keikkapaikkaa oleskeli. Kitaristi Lääkkölä vaihteli suvereenisti soittopeliä koskettimien ja kitaran välillä. Lurittelipa yhden biisin myös vanhalla Charvelin hevikepillä, jota Liimatta aluksi tituleerasi erheellisesti Ibaneziksi. Tämän virheellisen havainnon hän kyllä nopeasti korjasi.
Yleisö ei todellakaan koostunut ainoastaan eltaantuneista wanna be – alkoholisteista, jotka kuuntelevat pelkästään ns. tekotaiteellista paskaa kasettinauhureistaan aina pari tuntia ennen nukkumaanmenoa. Koko yhteiskuntakirjo, sukupuoli ja ikäluokat olivat hyvin edustettuna. Musiikin yhdistävän voiman tunsi ja näki konkreettisesti.
”Spiikki on pala ilmaa jota pilataan puheella.” Tuon repliikin kaltaista kryptistä elämänfilosofiaa kuuntelee paljon mielummin kuin sieluttomia yleisönhuudatuksia, joihin Absot eivät toki sorru. Juuri se tekee bändistä uniikin.
Radio- tai oikeastaan muitakaan ns. superhittejä bändillähän ei ole, mutta Eräät tulevat juosten – kappaleen yhteiskuntakriittistä sanomaa: ”Kansa ei pelkää, kansalla ei ole muistia, kansalaiset joudutaan tunnistamaan hampaista”, yhteislaulettiin voimalla pitkään. Ajankohtainen vallitsevilla helteillä oli myös seuraavana esitetty Voiko lämmin kesäyö olla muuta kuin levoton. Yleisöstä päätellen täyttä faktaa tuo kappaleen titteli.
Kun kaimani rumpali Krutsin ryntää keikan loppupuolella yhtäkkiä läpi yleisön tamburiininsa kanssa tai sekopäinen huilusoolo kajahtaa ilmoille kaupallisesti nimetyllä Rarmos Ybrehtar -biisillä, niin kaikenlainen paha mieli vaihtuu ilon tippasiksi silmäkulmissa.
Itselle kuunnelluin levy Absojen tuotannosta on Seitsemäs sinetti ja tuolta levyltä olisin mielelläni kuullut enemmänkin kappaleita kuin Mustaa ei ole -tuotoksen, mutta kaikkea ei voi yhteen keikkasettiin mahduttaa. Ja jokainen sai varmasti ainakin osasen kaipaamaansa täydellistä settilistaa – myös nuo oman lempibiisinsä huutelijat. Usea albumi sivuutettiin tyystin, mutta kokonaisuus oli eheä.
Tätä musiikki on parhaimmillaan. Suuria tunteita ja yhteisöllisyyttä vailla rajoja. Yleisö oli hurmoksessa ja tämä keikka oli todella monelle tärkeä. Niin se oli minullekin. Odotan innolla uutta levyä, josta keikalta saatiin muutama maistiainen.
Raportti on hyvä päättää keikalla viimeisenä kuullun Ja jos -kappaleen lyriikoihin: ”Aina on vaara että vanhinta pidetään jälkeenjääneenä”.
