Antti Lainaksen debyyttilevyllä kaikki on tehty oikein. Biisit vilisevät koukkuja, jotka tekevät niistä tarttuvia, ja levyllä on sopivasti vaihtelua kappalemateriaalin suhteen. Soittajat hoitavat tonttinsa ammattimaisesti ja tuotanto on hoidettu viimeisen päälle. Lainas laulaa kovaa ja suoraan sydämestä. Mutta riittääkö tämä kaikki?
Kemiläislähtöisen, pitkään musiikkia tehneen Antti Lainaksen biisit eivät iske suoraan sydämeen. Albumin loppuessa sitä ei tee mieli pakonomaisesti laittaa toista kertaa pyörimään. Ehkä syynä on se, että Lainaksen kappaleet kuulostavat liikaa muun muassa Samae Koskiselta, Egotripiltä ja Zen Cafelta eli musiikilta, joka on jo tehty.
Mutta aina on tilaa uusille äänille ja uusille tarinoille, joten Silloin oli sunnuntai varmasti löytää kuulijansa. Ne kenen elämään Antti Lainaksen kappaleet sujuvasti soljuvat ja kenelle hänen äänensä aiheuttaa lisäsykähdyksiä, saavat hänestä levysoittimen täytettä pitkäksi aikaa. Uudelle kotimaiselle popille kun on aina tilausta.