En ole koskaan vastustanut bändien muuttumista. Oikeastaan löydän metallin historiasta enemmän onnistuneita kuin epäonnistuneita esimerkkejä muutoksesta. Tanskalaiselle Baestille on kuitenkin käynyt ohraisesti.
Vielä viime vuosikymmenellä bändi teki lupaavaa, jopa persoonallista death metalia, joka ei ollut kiinni genren säännöissä. Necro Sapiens -albumilla (2021) alkoi muutos ja Baest-soundin tilalle tuli keskitempoista Morbid Angel -kloonailua. Se ei olisi haitannut, jos jälki olisi ollut hyvää, mutta nyt persoonallisuuden tilalle saatiin laihoja riffejä.
Colossal on vielä oudompi käänne, jonka syitä voi vain arvailla. Death metalia on karsittu, mukaan on tullut ties minkälaista rockriffiä ja bändi flirttailee niin moneen suuntaan, että levy voisi olla kokoelma. Mukana on myös jos jonkinlaista vierailijaa.
Ehkäpä pehmennyksen toivotaan iskevän massoihin?
Pari asiaa kuitenkin uupuu: hyvät riffit ja melodiat. Baestin riffikynä ei ole ollut koskaan aivan terävintä mallia, mutta nyt bändi alittaa omankin rimansa pahasti. Levyltä on mahdoton nimetä yhtään oikeasti kovaa kappaletta, ja on vaikea ymmärtää, miksi vaikkapa King of the Sun -single D-A-D-vierailuineen on ollut jonkun mielestä hyvä idea.