Otin ajatuksen Ceresian Valoista vastaan avosylin, koska rakastan sen soittajien entistä yhtyettä Ghost Brigadeä. Uumen-albumi on ollut kuitenkin vaikea pala.
Ceresian Valot soi omalaatuisella soundilla, jota kutsutaan saatekirjeessa ”heavy alternativeksi”. Ghost Brigadeen verrattuna yhtye ei toimi isojen särövallien ja melankolian liiton kautta, vaan yllättävän suuressa roolissa ovat laulu ja lyriikat, puhtaat kitarat, hiipivät tunnelmat ja melankolian kuulas kauneus.
Jälki voisi olla täydellistä, mutta se ei ole. Hetkittäin Ceresian Valot luo tavattoman lumoavaa hiipivyyttä, jossa tunnelmaa rakennetaan ja rakennetaan, mutta ne kuuluisat kliimaksit jäävät kerta toisensa jälkeen saavuttamatta. Samalla melodiat tuntuvat ikävän vaatimattomilta.
Subjektiivisesti ankein osa Uumenta on kuitenkin Panu Perkiömäen laulutapa yhdistettynä suomenkielisiin lyriikoihin. Joskus on oudon kiehtovaa kokea mielestään ristiriitaista musiikkia, mutta jokin laulajan äänenvärissä ja lyriikoiden kankeudessa särähtää korviini niin, että se tekee Uumenesta lähes kuuntelukelvottoman levyn.