Arvio: David Ellefsonin ja Jeff Scott Soton yhteistyössä on iskevistä riffeistä ja ponnekkaasta laulusta huolimatta kierrätyksen makua

Ellefsonin ja Soton kasari- ja ysärimateriaalin tunteville Unbreakable on vähän liiankin tuttua kauraa.
Arvio julkaistu Soundissa 1/2026.
Kirjoittanut: Nuutti Heiskala.

Arvio

Ellefson-Soto
Unbreakable
Rat Pak

Megadethistä potkut saaneen David Ellefsonin sekä Yngwie Malmsteenin ja Axel Rudi Pellin levyiltä tutun Jeff Scott Soton yhteisprojekti on ehtinyt toiseen levyynsä. Ellefson-Soton raskas melodinen heavy metal kuulostaa pitkälti siltä kuin voisi olettaa.

Vaikka Unbreakable on täynnä iskeviä riffejä ja ponnekasta laulua, Ellefsonin ja Soton kasari- ja ysärimateriaalin tunteville se on vähän liiankin tuttua kauraa. Modernin raskaasta äänimaailmasta huolimatta kierrätyksen maulta ei voi välttyä.

Sekään ei asiaa paranna, että levyn kitaroista vastaava italialainen Andy Martongelli on erittäin kaukana Dave Mustainen ja Yngwie Malmsteenin tasosta. Eron kuulee eritoten sooloista, mutta kyllä kitaraosuudet ovat sävellysten ja harmonioidenkin puolesta liian tavanomaisia. Myös puhdas soitto kuulostaa aika tökeröltä.

Chris Collierin (Korn, Mick Mars) tuottaman Unbreakablen soundit ovat tukevat ja selkeät. Kun kappalemateriaali yltää lähelle toteutuksen tasoa, kuten Burning Witchin Laura Guldemondin feattaamassa Poison Tearsissä, Ellefson-Soton metalli kuulostaa aika komealta. Megadethiin tai Malmsteeniin verrattuna tässä pelataan kuitenkin selvästi alemmassa sarjassa.