Kaisa’s Machine on palkitun kontrabasistin ja säveltäjän Kaisa Mäensivun jazzyhtye, jonka uusi albumi on rakkaudentunnustus niin omalle kotimaalle kuin kaupungille, jossa koti nyt on.
Levyn kaksi ensimmäistä raitaa tuntuvat ilmentävän jotain hyvin klassista sekä Suomesta että New Yorkista. Tykytys nostaa hien pintaan ja heittää ajatukset nopeutettuun kuvaan jo itsessään hektisestä Nykin elämänrytmistä. Midnight Sun kuvastaa vastavoimaisesti jotain kaunista ja avaraa, kuin hiljalleen riehakkaaksi nousevaa juhannusjuhlaa.
Albumilla kuullaan kahta vierailijaa. Grammy-ehdokas Melissa Aldana luo albumin keskivaiheilla saksofonillaan valopilkunomaisen tunnelman, joka ilmentyy mielessäni Mäensivun ajatusviivana, jonka kautta artisti pohtii omia juuriaan, jotain syvää kuuluvuuden tunnetta.
Rytmisoitinten läsnäolo korostuu erinomaisella tavalla, ja lopussa kuultava Maja Mannilan tulkitsema Satama antaa erinomaisen laulajan lisäksi kokemuksen lempeärytmisen jännitteen kiinnostavasti ylläpitävästä yhtyeestä.
Moving Parts on mielenkiintoinen albumi, jonka erityisvoimia ovat tekijänsä visio, soundien lempeys sekä kappaleista paistava inhimillisyys ja lämpö.