Vermilia jatkaa vaellustaan pakanametallin ja pohjoisen kansanmusiikin uumeniin. Kolmas albumi osoittautuu hänen tähän saakka vahvimmaksi luomuksekseen.
Omaehtoisuus ja lievä kotikutoisuus on ollut Vermilia-albumien kaksiteräinen miekka. Olen haaveillut, että artisti tekisi joko vielä raaempaa ja äärimmäisempää metallia tai kasvattaisi soundiaan moonsorrowmaiseen mittaan, mutta Karsikko karsii näitä ajatuksia.
Vermilia on yhä voimakkaimmillaan keikoilla, mutta nyt hänen sävellystensä voima ikuistuu vahvemmin levyllekin. Karsikon vangitsevimmat kappaleet Vakat ja Veresi saavat metalli- ja folkvaikutteet sulautumaan kiehtovasti yhteen 90-lukulaisen syntikkavetoisen black metalin kanssa.
On enää pieni matka siihen, että Vermilia tekee todella vahvan albumikokonaisuuden. Karsikolta löytyy vielä unohdettavampia melodioita ja riffejä, joiden vuoksi kontrasti tunnelmallisimpien ja etäisimpien hetkien välillä kasvaa hieman suureksi. Se on joka tapauksessa varmaa, että tällä materiaalilla Vermilia-keikoista muodostuu hienoja riittejä.