Kuuluisan sitaatin mukaan ”musiikista puhuminen on sama kuin tanssisi arkkitehtuurista”. Jos ajatuksena on osoittaa toiminnan mielettömyys, ei sanonta osu maaliinsa kuin osittain. Nimittäin, arkkitehtuurista – tai mistä tahansa kuviteltavissa olevasta asiasta – voi tanssia ja myös musisoida. Ihmismieli kun etsii ja muodostaa jatkuvasti yhteyksiä abstraktien ja konkreettisten asioiden välille, vaikka ne eivät liittyisi ”luonnollisesti” toisiinsa.
Belgialaisen kontrabasistin Joachim Florentin johtaman Designers-trion, jossa rummuissa on australialainen Will Gutherie ja pianossa kuopiolainen Aki Rissanen, debyyttialbumin kappaleet ovat siis saaneet innoituksensa geometriasta ja arkkitehtuurista, erityisesti Filip Dujardinin surrealistisista töistä. Se, tuovatko kappaleet kuulijalle mieleen tämän, on toissijaista. Tietämättä taustatarinaa näin tuskin käy, mutta kun tarina on kerran kerrottu, sitä on vaikea pyyhkiä pois mielestä.
Alkutarinasta päästyämme Designersin musiikki osoittautuu melko tavalliseksi, joskin laadukkaaksi (post-)moderniksi pianojazziksi. Florentin minimalistiset sävellykset toimivat lähinnä aihioina runsaalle, kollektiiviselle improvisaatiolle, jossa etenkin Rissanen loistaa. Sävellyksistä Point Ligne Sur Plan pääsee lähimmäs surrealistisen muotoilun ideaa vaihtuvine tahtilajeineen.