Muistot osaavat tanssia. Ne ryhmittyvät yhden pisteen ympärille ja muodostavat omalakisesti seuraavia. Koreografia hahmottuu usein vasta jälkikäteen. Silloinkin siihen jää tulkinnanvaraa.
Ehkä Ian Richard Devaney on tarkoittanut tätä nimetessään Nation of Languagen neljännen pitkäsoiton. Yhtyeen takaumamainen musiikki kerrostuu kaaosta jäsentäväksi lohduksi ja surujen yli kantaviksi askelsarjoiksi. Varoittamatta huvenneen elämän jättämiä jälkiä katsoessaan Devaney tähyää hetkiin ennen menetyksiä ja hajonneita asetelmia. ”I’m not ready for the change”, hän huokaa yhdellä avainraidoistaan.
Mennyt on läsnä myös muotokielessä. Nation of Language naittaa retrohenkiseen elektropohjaansa liudan lähihistoriaan viittaavia täkyjä, jotka häivähtelevät parketilla sisäistynein ottein. Destroyerin, MGMT:n, Cavemanin ja Animal Collectiven kaiut eivät kuitenkaan yllytä tai provosoi toisiaan vaan lauhtuvat lempeäksi keskiarvoksi – viittä vaille tunnuksettomaksi, mutta tunneherkkyydeltään vakaaksi ajankohtaissoinniksi.
Musiikin pinta on lämmin. Sen patinoi Devaneyn runsassointinen ääni, joka tuo laulujen apean melodisuuden kiertelemättä esille. Uusia muistoja tulkinta ei synnytä, mutta katoavaisuuden jyrkkyyttä levyn melankolia loiventaa kuin huomaamatta.