Kun suomalainen Orbis de Ignis esittäytyy, kitaroissa soi Paradise Lost ja tunnelmassa Primordial. Gootti- ja tuomiometalli on sekä kuulasta että rupista, mutta räikeimmät kajaalit jätetään kaappiin.
Bändi kapsahtaa 52-minuuttisen debyyttinsä varrella muutamaan ratkaisevaan katajaan. Aavistuksen köpöstä tuotannosta on vielä helppo päästä yli tunnelman varjolla, mutta Markus Pirkkalaisen vuoroin yli- ja alitulkitut laulut yhdistettynä sävellysten yksitotisuuteen jättävät kaipaamaan jotain intohimoisempaa.
Orbis de Ignis astuu omaan ansaansa, kun riffeistä tai melodioista ei löydy tarpeeksi vangitsevaa jujua polveileviin tunnelmointeihin. Samoista aineksista olisi voinut saada aikaiseksi jämäkämpiä vetoja.
Ancestral Stridesilta uupuu lopullinen palo. Albumin melankolia ei ui kovin syvissä vesissä, eikä Orbis de Ignis yllä raskaimmillaankaan kaivattuun kiihkeyteen. Lopulta huomaa turhautuvansa siihen, että levyllä on kaikki tarvittavat palaset, jotka ovat jopa oikeassa järjestyksessä, mutta bändin olisi vain pitänyt rutistaa vielä lujemmin.