Unelmalliset äänimaisemat ovat Pambikalliolle läpeensä tuttuja. Silti Lauri Kallio ja Pauliina Koivusaari löytävät niistä kolmannella levyllään uusia ulottuvuuksia. Hydrephos on planeetankokoinen saippuakupla, jonka pinta sävyttää sisään pääsevät kaiut ja jonka uumenissa näyt etsivät estoitta muotojaan.
Vaikutelma on kokonaisvaltainen. Ilmaisu virittyy edelleen uuspsykedelian ja dream popin varaan, mutta samaan aikaan albumi kuljettaa viitteenomaisesti klubimaailmaan. Viehkosti pulputtavat tanssirytmit ja toisiinsa limittyvät kappaleet jäsentyvät vuolaaksi chillwave-setiksi, jonka rakenteet ovat nimellisiä ja juonet avoimia tulkinnoille. Vaikka kokonaisuus on jaettu kymmeneen kappaleeseen, musiikki on ensisijaisesti tauotonta miellevirtaa.
Kiinnekohtiaan tyrkyttämättömänä levynä Hydrephos on paitsi Pambikallion rohkein myös vaikein teos. Sen visuaalinen sointi vetää puoleensa, mutta pohjimmaisesta tunnevarannosta on hankala saada otetta. Niin paljon kuin lauluissa onkin kaihoa ja inhimillisyyttä, jokainen elämys on etäännytetty osaksi estetiikkaa. Kun albumi houkuttelee ihmettelemään itseään, se verhoutuu samalla salaperäisyyteensä.
Arvoituksen äärellä on kuitenkin hyvä olla. Tällaisia pakopaikkoja tarvitaan ajassa, joka on kääntämässä haaveille selkänsä.
