Viisi vuotta musiikissa tuntuu ikuisuudelta. Tämä iäisyys on täytynyt odottaa amerikkalaisen laulajan ja lauluntekijän SZA:n kakkosalbumia, joka seuraa R&B-artistin menestysdebyyttiä Ctrl. SOS-signaalein starttaava albumi pursuaa jälleen ideoita ja persoonallisuutta genren uudistajalta, jota ei ole turhaan kutsuttu 2000-luvun Erykah Baduksi, vaikka SZA:n yksilöllinen tyyli niin laulajana kuin kirjoittajanakin on varsin tunnistettava. Tekniikka on ylivertainen ja mistä tahansa hän laulaakin, hänen äänensä vaatii aina päähuomion.
23 kappaleen jättiläisalbumi on monipuolinen tyylien sulatusuuni, jossa innovatiivinen taiteilija edelleen uudistaa genreä ennakkoluulottomasti miksaamalla moderniin R&B:hensä indie rockia, alternativea, träppiä, räppiä, grungea, folkia, elektronista tanssimusiikkia ja jopa country-kaikuja sekä muuta Amerikan valtavirtaa.
Albumin todellinen vahvuus on kuitenkin SZA:n lyriikoissa. SOS on taiteilijan sisäinen monologi, jolla hän haastaa itsensä sekä muusikkona että persoonana. Tekstit ovat syvällisen intiimejä ja raivorehellisiä nuoren naisen pohdintoja henkilökohtaisesta universaaliin.