BADLY DRAWN BOY: Have You Fed The Fish?

Kansivihkosen repaleisen impressionistiset kollaasit kertovat, että Badly Drawn Boy viihtyy edelleen ympärilleen haalimiensa vaikutelmien vyyhdessä. Näihin punoutuvat arkiset mietelmät sekä lauluiksi rakennetut tunnepitoiset novellit. Musiikillisesti Damon Goughin myssyn sisällä kypsyy alati eheämpiä, petollisen viihdyttäviä laulumelodioita, joiden sointumaailmat muodostuvat erikoisesti kiteytyvistä ja risteytyvistä aineksista. Muusikoiden ydinryhmä ja taustalaulajattaret ovat tarpeen mukaan vahvasti läsnä. Maestron rauhallisen painokas laulutapa ja huolella muotoillut kitara- ja kosketinkuviot pitävät taskukokoisen iskelmäorkesterin rönsyilevän soundikirjon koossa.

Kuulokuvissa on paljon samaa kuin Loven mestarillisella Forever Changes -levyllä, joka perusteli nimensä kaleidoskoopin tavoin kiertyvien ja vaihtuvien kuvioiden rikkaudella. Have You Fed The Fish? on myös levy, johon on mahdoton kyllästyä, koska laulut pysyvät toistuvilla kuuntelukerroillakin tuoreina, muuttuvina ja mielenkiintoisina. Metodi pelaa odotetusti paremmin kuin About the Boy -soundtrackilla, jossa ulkopuoliset teemat ja aasinsillat aiheuttivat levottomuutta biisien virtaukseen.

On vaikea paikantaa rajaa, missä kepeiden pop-melodioiden ja inspiroituneen rockryhmän muodollinen liitos milloinkin sijaitsee. Perinteiset soittimet ja sovitukselliset alleviivaukset antavat musiikille näennäisen vanhanaikaisen sävytyksen, joka ei johdu pelkästään konerytmien tai -soitinten puuttumisesta. Kyse lienee klassisesta yhden miehen moniraita-ahkeroinnista, jossa kokeilemisen ilo tuottaa erilaisia sointivärejä ja yllättäviä rinnastuksia. Myös pienimuotoiset torvi- ja jousisovitukset nousevat hienosti esiin.

Kikkailu ja maalailu valuisi tyhjiin, elleivät laulumelodiat olisi sujuvia ja vereviä aihioita kuvioiden kirjonnalle. Näppärästä vibrafoni- ja jousivetoisesta "leffaintrosta" uidaan suoraan pianotahditettuun ja mietteliääseen nimiballadiin, jonka teatraalisinta paatosta rispaa sähköisen kitarasoundin kiidättämä väliosa. Soitto pelkistyy hetkeksi kitarariffin vatkaukseen lähteäkseen uuteen Born Again -kiitoon. 40 Days, 40 Fights sheikkaa vakaasti pianokompin, melankolisen melodicasoinnin ja laulustemmojen vahvistuksella upeasti polveilevaan kertosäkeeseen ja takaisin.

I Was Wrong/You Were Right -pari vaihtaa hiljaisen intiimin ihmettelyn lennosta määrätietoisempaan purkautumiseen ja yllättää ennen loppua vielä vihelletyllä soololla. Tähän kaksikkoon, väliin tyyliteltyyn Centrepeace-instrumentaaliin ja pitkään, vakavaan How? -tilitykseen ankkuroituu kiekon syvällisin anti. Funkisti kupliva The Further I Slide ilmavoittaa soiton tunnelmaa, vaikka sanoitus pysyykin itsetutkistelun linjalla. Imaginary Lines on muita lyhyempi demomainen aihio, josta joustava Using Our Feet -bassokuljetus hiippailee taas estottomammin esiin ja Tickets To What You Need riehaantuu kapakkapianolla kilkuttavaksi burleskiksi.

Kunnianhimoinen Bedtime Story on juhlallinen loppukohotus ja hyvän yön toivotus valveunten vakuuttavalle ja värikkäälle sarjalle.