ERI ESITTÄJIÄ: Hei vain my only one – Westerlund & EMI years – Part one

Jos jotakuta pitäisi pyytää kokoamaan suomalaisen popin pioneerivaiheista kertova levy, olisi Jussi Raittinen melko varma valinta. Tuo musiikin tietosanakirja onkin ohjaksissa, kun kartoitetaan tupla-cd:n verran Musiikkitalo Westerlundin ja sen seuraajan EMI Suomen 60-luvun äänitetuotantoa. Westerlundin toimintaan kuului vuosikymmenen alussa äänitetuotannon ja musiikkikauppojen ohella niin soitinten maahantuontia, pianotehdas, musiikkikustantamo kuin levybaarikin!

Turhan usein kotimaiset kokoelmat sisältävät niukasti tietoa ja niiden kansivihot ovat vain yhden aukeaman kokoisia. Tässä paketissa on kuitenkin kattava tietopaketti. Raittinen on elementissään käydessään yhtiön, ja samalla suomalaisen musiikin, historiaa läpi levytysten ja niillä soittaneiden yhtyeiden ja muusikoiden kautta. Tämän hän tekee erittäin kattavasti ja innostuneesti. Lisäksi mies tarjoilee arvokasta ajankuvaa Helsingin musiikkimaailmasta mainitsemalla esimerkiksi bändikämppiä ja studioita ja niiden sijainteja.

Entä sitten kokoelman musiikki? Päällimmäisenä mieleen nousee sekalaisia välähdyksiä. Usealla kappaleella kuultavat Seppo Paakkunaisen sovitukset ovat upeita. Hectorin Jimmy Webb -cover ei ole hullumpi. Christer "Kicke" Bergholm soittaa maukkaasti bassoaan. Frank Robsonin johtaman Mosaicin Happier Man on oudon hapuileva. Ringa ja Kaksoset versioivat Samantha Jonesin northern soul -hittiä Surrounded By A Ray Of Sunshine suomeksi todella fantastisesti Soulsetin kompatessa taustalla. Päivi Paunu ja Irina Milan ovat valloittavia.

Erilaisten artistien kirjo tuntuu välillä liiankin moninaiselta. Vaikka levy on jaettu viiteen erilaiseen teemaan, on hyppäys esimerkiksi ykkös-cd:n aloitus- ja päätösraidan välillä melkoinen. Upeita raitoja toki molemmat, Pekka Luokialan pehmeä Kappelin Kellot ja Black Flag Of Utopian jatsahtava Sister Jo. Ehkä yhden cd:n mittainen katsaus kuhunkin genreen olisi ollut onnistuneempi ratkaisu? Esimerkiksi naisartisteihin keskittynyt julkaisu olisi kokoelman tarjoamien esimerkkien perusteella täyttä timanttia!

Monien suomalaisten julkaisujen tavoin tätäkin kokoelmaa vaivaa oikoluvun puute. Eikö EMIn leivistä todellakaan löydy ihmistä, joka kävisi täikammalla kansivihkosen tiedot lävitse? Lennon/McCautny -tyyppinen virhe tuskin menisi läpi edes rupisimmassa fanzinessa, joten miten se on mahdollista juuri tämän levy-yhtiön julkaisussa! Ja näitä löytyy lisää. Yksi Ilmansuunnat-albumilta poimituista yhtyeistä lienee Pettersson kahdella s-kirjaimella eikä yhdellä. Heidän esittämänsä kappale on Cincinnati Kid eikä Cincinnadi Kid. Ja jos ei yhden artistin kohdalle ole vielä sattunut tarpeeksi virheitä, kyseisen biisin säveltäjä ei varmasti ole Lalo Griffin, vaan Lalo Schifrin.

Narinoista huolimatta tämän julkaisun kohdalla voidaan puhua kulttuuriteosta. Tällaisia arkiston aarteita tulisi julkaista lisää. Kokoelman pitkän nimen lopusta löytyykin lupaavasti Part One.