Tiesin jo lyhyen hetken Forever So -levyä kuunneltuani, että nyt on käsissä jotain oikeasti hyvää. Australialaisbändin musiikki veti puoleensa heti ensi tahdeista, eikä se ole näistä pihdeistä vielä päästänytkään. Ei sillä, että olisin edes laittanut vastaan, sillä Forever So on yksi niistä harvinaisista levyistä, joiden pariin palaa mieluusti yhä uudelleen – epäilemättä vielä kymmenen vuodenkin kuluttua.
Huskyn folkmausteisessa vuosikertapopissa ei sinällään ole mitään uutta, mutta kaikesta sen tekemisestä paistaa sellainen aito käsityöläisyyden henki, joka nykypäivänä on muuttunut yhä harvinaisemmaksi – jopa niin kutsutun indiemusiikin maailmassa. Vielä tätäkin tärkeämpi seikka on kuitenkin Huskyn ajattomat kappaleet.
Sovituksiltaan vähäeleiset, mutta melodioidensa puolesta täyteläiset biisit liippaavat hetkittäin läheltä vanhoja mestareita (Simon & Garfunkel, Leonard Cohen, The Beach Boys), mutta pääosin kyse on kuitenkin modernisti ajassamme seisovasta teoksesta. Jos aikalaisia haluaa Huskyn verrokeiksi nostaa, niin esimerkiksi Fleet Foxes ja Blitzen Trapper ovat harvoja vertailua kestäviä nimiä.
Sub Pop on aina ollut laadun merkki, mutta montaa Forever Son tasoista levyä ei senkään laajasta katalogista löydy. Kyseessä on yksi kuluvan musiikkivuoden merkkiteoksista.