Monissa liemissä keittynyt Marko Hietala on julkaissut ensimmäisen soololevynsä, joka toki olisi voinut syntyä paljon aikaisemminkin, mutta arvatenkin aika oli monista syistä johtuen vasta nyt oikea.
Hietalan menneisyys on antanut miehelle paljon ammennettavaa soolodebyytille. Tietysti Tarotin estetiikka kumpuaa esiin monin paikoin, kun taas levyn ylväys ja majesteetillisuus on enemmän peruja Nightwishilta.
Mustan sydämen rovio on erinomainen osoitus Hietalan monipuolisuudesta. Soololevy on pääosin matalatempoisuudessaan väkevä ja levollinen. Tyylillisesti kirjo on varsin laaja, mutta silti kokonaisuus on ehjä ja harmoninen. Ainoastaan Juoksen rautateitä poikkeaa yleisestä linjasta edustaen tässä yhteydessä eräänlaista pakkorockia kuitenkin varioiden nokkelasti Meksikon pikajunaa ja hieman muitakin vivahteita.
Hietala on valinnut soololevynsä laulukieleksi suomen ja sanoittajana hän esittelee kykyjään vahvana mielikuvien luojana. Perinteisesti suomen kieli rajaa markkinat kotimaahan, mutta Hietala aikoo julkaista levystään myös englanninkielisen version. Hyvä niin, vaikka tosiasiassa tämä suomenkielinenkin taidettaisiin viedä muilla mailla käsistä.
