Miten sanotaan suomeksi ”haunting”, jos puhe on ihmisäänestä? Ei taida olla yhtä sanaa, joka kuvaa tenhoavaa ja vangitsevaa ja samalla lievästi ”tuonpuoleista” lauluääntä.
Mittavan uran näyttelijänä tehneellä Keeley Forsythilla on ääni, joka on omituinen yhdistelmä kolkkoutta, lämpöä ja aavemaista värähtelyä. Vaikka Debris on Forsythin esikoislevy, hänen ilmaisunsa vakuuttavuus ei tule yllätyksenä. Pitkä ja ansiokas ura näyttelijänä on taatusti antanut eväitä kuulijan huomion vangitsemiseen. Minimalistiset ja verkkaisesti hiipivät kappaleet pakottavat kuuntelemaan, kurkottamaan ääntä kohti. Kuulijan on pakko mennä lähemmäksi kertojaa, otettava askel ja päätettävä: haluan kuunnella näitä hiljaisia ja tavattoman vähäeleisiä lauluja, joita kauniilla mutta oudolla tyylillä laulava nainen esittää.
Vai esittääkö hän itse asiassa mitään? Ehkä hän kanavoi viestejä toisesta ajasta ja maailmasta. Mystisemmästä folkista tuttu mielleyhtymä puskee esiin Keeley Forsythin introverttia meditointia kuunnellessa: tässä musiikissa on jotakin arkaaista ja ajatonta. Levyn päättävä Start Again on kokonaisuuden ainoa popmainen kappale ja sen tasapulssi tuleekin tarpeeseen. Forsythin meininki on askettisuudessaan perin ankaraa ja paikoin raskastakin kuunneltavaa.