Malpractice on harjoittanut toimintaansa jo vuosikaudet ja muutamia levyjäkin ilmestyi viime vuosikymmenen puolella, mutta yhtyeen ura ei ole tahtonut lähteä kunnolla urkenemaan. Tämä levy on ensimmäinen julkaisu seitsemään vuoteen. Bändi on kokenut matkan varrella sen verran muutoksia, että nyt kai voi puhua uudesta alusta.
Ja se uusi alku ei vaikuta ollenkaan hullummalta. Bändin alkuvuosien thrash muotoutui melodisen ja progevaikutteisen metallin suuntaan, mutta tällä hetkellä yhtye kuulostaa hyvin kypsältä ja varmaotteiselta. Sen biiseistä huokuu tervehenkinen syvä luottamus ja näyttämisen halu.
Malpracticessa yhdistyy hienolla tavalla rajuus ja tavaton herkkyys. Melodisuus ja kappaleiden koristeellisuus loihtivat bändin sävellyksistä hyvin monitahoisia ja tunnelmaltaan huikeita kokemuksia. Hienot sävellykset ovat yhtyeelle itseisarvo ja värikkäät kuorrutukset ainoastaan hieno lisä. Ne on valjastettu palvelemaan yhtenäistä kokonaisuutta.
Malpractice on juuri sellainen bändi, jolla on tarjottavaa moneen makuun, mutta silti sitä ei tarvitse haukkua metallin tavarataloksi. Ostoslista voi olla pitkäkin, mutta Malpracticen kaupassa voi luottaa laatuun.