Vallan mainiossa kannessa tekijät poseeraavat seinää vasten, jonka tapetti on samaa kuosia kuin heidän vaatteensa. Hidden on kuitenkin niin kaukana musiikillisesta seinäpaperista kuin olla voi. Se jatkaa upeasti siitä, mihin loistava viimevuotinen Days That Shaped Me -debyytti jäi.
Marry Waterson ja Oliver Knight ovat sisko ja veli Englannin kovimmista folk-suvuista. Heidän äitinsä oli legendaarinen Lal Waterson, Norma Waterson on täti ja Martin ja Eliza Carthy ovat hekin lähisukua. Ilmankos omatekoiset laulut lähtevät rumpujen, basson, akustisen kitaran, viulun, haitarin ja pianon vähäeleisen rennosti säestämästä parivaljakosta kuin hengitys. Tämä on todellista brittiläistä bluesia, jossa juuret ovat syvät, mutta jossa ei ole mitään retroa tai nostalgiaa. Täysin ajaton ja modernejakin aineksia sisältävä musiikki tapahtuu tässä ja nyt. Palaan sen pariin varmasti niin kauan kuin henki pihisee.
Marryn laittamattomasti fraseeratussa melankoliassa ei ole tietoakaan sentimentaalisuudesta ja laulut perkaavat inehmon oloa sattuvasti alkaen aivan killeristä I’m In A Mood -avauksesta, jossa kokija löytää itsensä itse aiheutetusta ahdingosta eikä tunnetilassaan näe ulospääsyä. Eikä biisi ole masentava, päinvastoin se antaa samassa tilanteessa olevalle voimaa.