NEIL HALSTEAD: Sleeping On Roads

Neil Halsteadin urakehitys vaikuttaa erittäin loogiselta. 1990-luvun alussa hän johti shoegazing-trendin myötä maineeseen noussutta Slowdive-yhtyettä, jonka ilmaisu muuttui levy levyltä hiljaisemmaksi ja pienimuotoisemmaksi. Slowdiven hajottua hän perusti kaihoisaan country-tunnelmointiin erikoistuneen Mojave 3:n, joka on julkaissut tähän mennessä kolme kokopitkää. Ensimmäisellä sooloalbumillaan Halstead ei yllätä rämistelemällä autotallirockia, vaan esittäytyy täysverisenä Nick Draken ja Bob Dylanin nimeen vannovana laulaja-lauluntekijänä.

Sleeping On Roadsin äänimaailma on varsin hienostunut, erittäin taiten ja tyylitajuisesti toteutettu. Useissa kappaleissa kohtaavat 60-luvun Kalifornian aurinkoiset tunnelmat sekä saman ajan brittifolkin nukkavieru herkkyys, ja ne rakentuvat vähitellen runsaammiksi ja runsaammiksi. Esimerkiksi Driving With Bert kasvaa kuudessa minuutissa askel askeleelta akustisen kitaran mietteliäästä näppäilystä Forever Changes -tyyliseen kiihkeään finaaliin, jossa puhevalta on trumpetilla. See You On Rooftops -kappaleeseen tuovat väriä mehiläisinä ja tähdenlentoina ujeltavat vuosikertakoskettimet sekä levyn muuhun materiaaliin jyrkän kontrastin luova särisevä sähkökitara, joka nousee koko ajan enemmän esille ja yltyy viimeisen minuutin aikana suorastaan Sonic Youth -tyyppiseen rämistelyyn. Nimikappaleen hieno sovitusidea on jostain kaukaa kuuluva banjo.

Sleeping On Roads on liki kymmenen pisteen pastissi Neil Halsteadin rakastamasta musiikista. Levyssä ei ole mitään erityisen vaihtoehtoista tai yllättävää, ei edes mitään, mitä erityisesti kaivataan vuonna 2002, mutta silti se on yksi mieluisimpia musiikillisia yllätyksiä pitkään aikaan. Mitä kylmempi ulkona on, sitä enemmän Sleeping On Roads lämmittää.