Tasavertainen ja luonteva varttuminen sekä hiphopin että jazzin parissa on Robert Glasperin valttikortti, jota miehen promoissa toistellaan. Double-Booked -albumilla (2009) pianisti jopa tarjosi yhdellä puolella akustista jazz-trioa ja toisella sähköisesti urbaania meininkiä.
Black Radio on amerikkalaisen neljäs levy ja keskittyy sekoittamaan mainituista aineksista, ja modernista R&B:sta ja rockista, ”tasa-aineisen” cocktailin. Ei tulos ihan paska ole, mutta ei se myöskään lunasta potentiaaliaan. Jazz hukkuu paljolti tekijän itse ärsyttävän kaupallisesti tuottamaan R&B-limaan, johon muka-coolit mikkitsekit ja puolijauhoiset filosofoinnit musiikin syvyydestä eivät tuo kaivattua raikkautta solistien (Meshell Ndegeocello, Lalah Hathaway, Lupe Fiasco ja niin edelleen) vaihtuessa loputtomana virtana.
Parhaasta päästä on Erykah Badun sielukkaasti kujertama Mongo Santamarian Afro-Blue ja hienon pianosoolon ja Bilalin höyhenenkevyesti sukupuolettoman laulun kruunaama David Bowien Letter To Hermione. Veltto vocoder-tulkinta Nirvanan Smells Like Teen Spiritistä ei tavoita laulun henkeä ja Yasiin ”Mos Def” Beyn vierailema nimiraita jää juuri sellaiseksi hahmottomaksi fiilistelyksi, joka tekee modernista R&B:sta niin sietämätöntä.