Aknestikin onnistuneen 40-juhlakiertueen myötä Jukka Takalo huomasi kaivanneensa sähkökitaraa tunteikkaiden poprokkiensa ilmaisussa. Elämänmakuinen ja luontoystävällinen Jokivarsien laulut on noin 20 vuoden soolouran yhdeksäs albumi, kun lasketaan mukaan Maakisen Mysteeri Trion kupletit, Soivan Siilin lastenlaulut sekä Kajakkiorkesterin Vaarojen laulut. Singlejä ja eepeitä on enemmän kuin yksi vuotta kohden. Valassaaret-merkillä on julkaistu myös The Southgatesia, jolla soittaa Jukan poika, Valle Forsman.
– Akkarin soitto alkoi riittää. Isoääniseen tunteelliseen rokkiin liittyen halusin soittaa sähkistä, Jukka tunnustaa. – Olenkin soittanut levyllä tosi ison osan sähkökitaroista. Valle soitti jo Kajakki-orkesterissa näitä biisejä ja otti kitaroineen osaa säveltämiseen.
– Tein kotistudiossani biiseistäni pohjatöitä, vein demon rumpalilleni Aleksille, ja hän soitti niille rumpuraidat. Päälle tein sitten ajan kanssa oikeita raitoja. Vallen lisäksi vierailevat taustalaulaja Nanna Louhela ja basisti Jaakko Konttila. Soitin aluksi itse bassoja, mutta oikea basisti keikkabändistäni tuo siihen enemmän svengiä. Rapsuttelin rokkibiisiin tsy-tsy-tsyh-juttua kun tajusin kysyä mestaria mukaan. Lähetin biisin Juha Torviselle, joka hoiti ”rapsuttelun”.
– Vaarojen laulut oli trilogian ensimmäinen osa, jossa lähdetään vedenjakajalta Kuusamon suunnasta, Jokivarsien lauluissa mennään vesireittejä alavirtaan ja sen jatkeeksi tulee Merimaiden laulut. Kuusi vuotta meni kahden ekan välillä, mutta viime vuonna kaivoin pöytälaatikosta Syntymättömien sielujen soulia -äänityksiä vuosilta 2013–17. Vähän niin kuin Taylor Swiftin hengessä, Jukka naurahtaa.
– Rock’n’roll-elämän ohella olen taiteellisena johtajana Oulun kulttuuripääkaupungin spektaakkelissa Delta Life – Vesireittejä.
– Olen myös luonnonsuojelupiirien ”mikko alatalo” eli jos Paleface ei pääse, minua kysytään. Onhan trilogialla tietty henkinen kytkös Mikon Siirtomaasuomen lauluihin.
LEVY, JOKA TUO MIELEEN VARHAISMUISTOT HAUKIPUTAALLA
Sleepy Sleepers
Sinulle äiti
”Mikko kertoi päiväkodissa, että Bowie oli leikattu naiseksi, oli keinopimppikin. Mikon isoveljellä oli Ramones vinttihuoneessa. Blitzkrieg Bop soi täysillä. Kokeiltiin nuuskaa. Oksensin portaisiin. Heepin July Morningia ihailtiin, laulutyyli nauratti. Eniten kuunneltiin Sliippareita. Sinulle äiti on ikiklassikko.”
ENSIMMÄINEN LEVY, JOKA HERÄTTI INNOSTUKSEN MUSIIKKIIN
Eppu Normaali
Maximum Jee & Jee
”Nuorten kotkien hiihtoleirillä Kajaanissa Rajakylän pojilla oli kasetilla Ratsiaa ja Eppuja. Maximum Jee & Jee iski. Tyypit tekee biisit itse. Minäkin haluan. Musa nautittiin keltamustilta Finpolar-kaseteilta Rockradiosta äänitettynä. Rockabilly jäi hiihtolomalla, kun Myrkkyä soi.”
ALBUMI, JOKA ON KESTÄNYT KUUNTELUA KAUTTA VUOSIEN
Motörhead
No Sleep ’til Hammersmith
”Rippileirillä oli päällä omatekoinen Motörhead-paita. Kuuntelin silti koko kesän Simon & Garfunkelin kokoelmakasettia. Leirillä ei ollut montaa poikaa, joten pussailuhommia riitti. Lemmyn ja Paul Simonin taide on kestänyt aikaa täydellisesti.”
LEVY, JOKA KYTKEYTYY MUUSIKOKSI JA LAULUNTEKIJÄKSI RYHTYMISEEN
The Smiths
Queen Is Dead (b-puoli)
”Olen biisiorientoitunut. Jo kolme loistobiisiä tekee levystä klassikon. Jos musiikki olisi identiteettikysymys ja olisin fani, en pystyisi tekemään biisiäkään. Ihailen hienoja biisejä genrestä riippumatta. The Smithsin Queen Is Deadin b-puoli on maailman paras. He ovat maailman Leevi And The Leavings.”
MUUSIKKO-INNOITTAJA AKNESTIKIN MUOTOUTUESSA
Juliet Jonesin Sydän
Juliet Jonesin Sydän
”Aloitimme koulun fysiikanluokan varastossa. Teimme freeflow-albumeja kasetille. Velvet Underground ja 22-Pistepirkko innoittivat. Aknestik-kasetit soivat Roskilden reissulla Latvalehdon kanssa. Tohkeilimme Imperietistä ja päätimme ryhtyä rocktähdiksi. Juliet Jonesin Sydän oli myös merkittävä isoveliporukka.”
TÄRKEÄ ARTISTI SOOLOURALLE RYHTYESSÄ
Billy Bragg
Life’s A Riot With Spy Vs Spy
”Billy Braggin tunteelliset, terävä-sanaiset biisit sekä keikat sähkiksen kanssa on tärkeä vaikuttaja. Aknestikin vetäydyttyä sain viiden miehen kiksit soolokeikoilla, eli jossain Braggin ja Rautavaaran välillä on menty. Bändikeikat innostavat taas Aknestikin menestyskiertueen ansiosta.”
VOIMAKUUNTELUSSA JOKIVARSIEN LAULUJA TEHDESSÄ
Bruce Springsteen
The Promise
”Halusin tehdä rehtiä, isoa ja tunteellista kitararokkia. Ajomatkoilla soitan täysillä nimenomaan yksittäisiä biisejä. Jokivarsien laulujen fiiliksiä hain klassikkotasolta: Because The Night, Heart Of Gold, One, Wuthering Heights. Tutkin tunnetta, miten vedetään niin, että tuntuu ja välittyy.”
ODOTTAMATTOMIN SUOSIKKISI OMAN MUSIIKKISI TUNTIEN
Jeanette
Porque te vas
”Nykytanssissa nautin todella esityksistä, joista en tajua yhtään mitään. Vapauttavaa kokea taidetta, joka pakenee sanoja, selityksiä ja tuttuja kaavoja. Immersio, jossa luodaan hetki ja muokataan aikaa. Itsekin olen läsnäolotaiteilija, ja keikalla syntyy yhteinen hetki yleisön kanssa.”
Teksti: Asko Alanen
Artikkeli on julkaistu Soundissa 7/24.