Goottimetallisuuruus Aaron Stainthorpe jatkaa kulkuaan ilman Aaron Stainthorpea, mutta eipä yhtyeestä riitaisissa merkeissä erotettu laulajakaan ole jäänyt toimettomaksi. Stainthorpe on tällä hetkellä kiireinen vuonna 2021 perustetun High Parasite -yhtyeen kimpussa, ja bändi tarjoilee nyt uuden singlen kuulijakuntansa ihmeteltäväksi. Tarkalleen ottaen kysymyksessä on vuonna 2024 julkaistun Forever We Burn -debyyttilevyn aikaan äänitetty ja pöytälaatikkoon unohtunut biisi nimeltä Drag Me Under.
Blabbermouth siteeraa yhtyeen basisti-laulajan Danny ”Tombs” Lambertin kuvailleen kappaletta seuraavasti: ”Me kaikki pidimme tästä, kun äänitimme sen esikoislevyllemme, mutta se oli Rammstein-viboineen aika erilainen biisi muihin kappaleisiin verrattuna. Niinpä päätimme odottaa sen kanssa hieman – tähän hetkeen asti. Olemme jo aloittaneet toisen levymme työstämisen. Katsomme jo kohti tulevaa, joten nyt Drag Me Underin julkaiseminen käy järkeen, kun se tarjoaa vilauksen siitä, mitä on tulossa.”
Ja tällainen kappale on kysymyksessä:
