3.–4.7.2026 Joensuun Ilosaaressa järjestettävä Ilovaari Festival julkisti uusia esiintyjiä. Joensuuhun matkustavat viimeisimpien tietojen mukaan ensi kesänä brittiläinen progerock-orkesteri The Pineapple Thief, ruotsalainen progemetallinimi Soen sekä Suomen oma Värttinä. Vanhastaan tapahtuman esiintyjälistalle on lisätty sellaisen nimet kuin Paradise Lost ja Tuomari Nurmio.
”Proge kuuluu Ilovaariin. The Pineapple Thief on kuin mummon kutoma räsymatto. Kaunis katsoa, jalan alla hyvä, mutta kuulostaa vielä paremmalta. Soen puolestaan yhdistää ajattoman progeilun tuoreeseen metallisoundiin. Värttinän viimeisin ja keväällä julkaistu Kyly-albumi on puolestaan Ilovaarin mielestä yhtyeen kautta aikain paras levy, ja siksi yhtye esiintyy meillä ensi kesänä”, Ilovaarin puuhamies Asko Piiparinen kertoo uusista kiinnityksistä tiedotteessa.
Ilovaari oli kesällä 2025 jo ennakkoon loppuunmyyty keräten yhteensä 10 000 kävijää. Samalla rikkoutui tapahtuman yleisöennätys. Ensi kesänä festivaali jatkaa pitkälti samoilla linjoilla sekä ohjelman että aluejärjestelyiden osalta.
”Ilovaari ei seuraa trendejä, Ilovaari seuraa hyvää musiikkia. Haluamme, että Ilovaarissa ei jonoteta, vaan palvelut pelaavat, ja siitä olemme saaneet kiitosta. Ilovaarin luokse kaikki kulkevat samasta portista, toisin sanoen VIP-kujia tai -alueita emme rakenna. Meille kaikki asiakkaat ovat vippejä”, Piiparinen kertoo.
Ilovaarin kahden päivän festivaaliliput ovat olleet myynnissä kesän 2025 Ilovaarista saakka. Päiväkohtaista ohjelmaa julkistetaan lokakuusta alkaen, ja samalla tulevat myyntiin festivaalin päiväliput.