Anna Inginmaan uutuuslevy Yhdeksän elämää julkaistaan huomenna 27. helmikuuta. Albumilta esitellään vielä yksi biisi näin ennen h-hetkeä, ja tämän Ring ring -kappaleen musiikkivideo saa nyt ensinäyttönsä Soundin verkkosivuilla. Katso video alempaa.
Inginmaa kertoo Ring ringin synteen eräänä unettomana yönä, kun artisti tapaili melodiaa pianolla kotona ja lallatteli melodiaa pseudoranskaksi. Sitä kautta syntyikin aivan uusia tunnelmia ja harmonioita. Inginmaa sävelsi biisin siltä istumalta. Sanoituksen kappaleeseen on tehnyt pitkän linjan laulaja-muusikko, Inginmaan pitkäaikainen yhteistyökumppani Maritta Kuula.
”Ring Ring kertoo viimeisestä illasta ennen toisen lähtöä. Lopullisuuden tunne ja ikävä yllättää sen, joka jää, kesken baari-illan. Ei tässä elämässä, ehkä seuraavassa?” Inginmaa taustoittaa biisin tarinaa.
Inginmaa on näkyvästi mukana myös uusimmassa Soundi-lehdessä. Katkelman artistin haastattelusta voi lukea esimerkiksi täältä. Jutussa Inginmaa muistelee uransa alkuaikoja ja sitä, miten Voice of Finland -ohjelma osoittautui laulajalle erittäin vääräksi paikaksi. Haastattelun on toimittanut Timo Isoaho.
Inginmaan voi nähdä uuden levyn myötä keikalla 11.3. Helsingin G Livelabissa, 12.3. Tampereen G Livelabissa ja 27.3. Espoon Kannusalissa.
