Australialaismuusikko iski kultasuoneen kirpputorilla – kaitafilmiltä löytyi ennennäkemätöntä The Beatles -materiaalia

24.6.2024 21:08

Australialainen muusikko Greg Perano teki kirpputorireissullaan melkoisen löydön. Perano osti nimittäin 11 australian dollarilla laatikollisen kasimillistä filmimateriaalia, joka lähemmässä tarkastelussa paljastui The Beatlesin vuonna 1964 Sydneyssä soittaman keikan ennennäkemättömäksi taltioinniksi.

”Istuin alas ja katselin, että ’kaverihan on lavalla. Hän kuvaa lavalla.'” Perano kuvailee A Current Affairille. ”Se on todella hyvätasoista, kaunista mustavalkoista kasimillistä laatua. Se toi mieleen muistoja, sillä siinä ei esiinnytä kuten isot bändit nykyisin.”

”Siinä on bändi, joka näyttää siltä kuin soittaisi pienessä klubissa ja nauttii siitä”, Peralto jatkaa. ”Siinä näkee bändin kasvuvuosinaan, jolloin he olivat livenä todella kovassa kunnossa.”

Kuvamateriaalin taltioi Sydney Morning Heraldin entinen musiikkitoimittaja Gil Wahlquist, joka menehtyi vuonna 2012. Perano on saanut siunauksensa Wahlquistin perheeltä pitää ostamansa äänettömän kaitafilmin, jolta löytyy muun muassa Love Me Do -veto.

”Siinä on hetki kun George ja Paul vetävät yksissä tuumin ’wooooooo’. Biisin tunnistaa siitä heti”, Peralto sanoo.

The Beatles soitti vuoden 1964 maailmankiertueellaan kahdeksan keikkaa Australiassa ja kuusi Uudessa-Seelannissa.

Lisää luettavaa