Children Of Bodomin Alexi Laihon olkapäävamma osoittautui lopulta liian pahaksi kiertueen jatkumisen kannalta. Yhtye kiersi Yhdysvaltoja muun muassa Lamb Of Godin kanssa, mutta rundin kuusi viimeistä esiintymistä jäävät Bodomilta väliin. Jo lopullista päätöstä edeltävä keikka New Yorkissa kutistui vain kolmeen biisiin Laihon kipujen käydessä liian koviksi.
Yhtyeen monitorimiksaaja Kal "K-Man" Kaercher kirjoitti Twitter-sivulleen seuraavaa: "Going home. Sorry. Doctor said Alexi should not play. It is better than fucking himself up for good. Three-week break; all should be good then."
Slipknotin perkussionisti Shawn "The Clown" Crahan on puolestaan palannut yhtyeen livekokoonpanoon. Perkussionisti poistui kiertueelta muutamaksi päiväksi, sillä hänen äitinsä Mary Crahan menehtyi aikaisemmin tällä viikolla. Crahan viestittää faneille seuraavaa: "No preaching from me, but spend as much time as you can with your parents! Time moves very fast!".
Slipknotin Amerikan-rundi jatkuu vielä viiden keikan verran. Yhtye saapuu Eurooppaan kesäkuun alussa ja esiintyy myös Turun Ruisrockissa 3.7.