Deep Purple -legenda työstää soololevyä poikansa kanssa – ”Rummut on äänitetty jo neljä vuotta sitten”

Ian Paice sanoo halunneensa mukaan kaikkein parhaimpia soittajia, minkä vuoksi levyn tekemisessä on vierähtänyt jo tovi.
25.12.2025 15:33

Deep Purple -rumpali Ian Paice julkaisi jouluaattona virallisella Youtube-kanavallaan tervehdyksen faneilleen, jossa tämä kiitti kuluneesta vuodesta sekä kertoili hieman tulevista kuvioistaan. Rumpalilegenda muun muassa kertoi työstävänsä parhaillaan sooloalbumia poikansa Jamesin ja tämän yhteistyökumppani Ben Batsonin kanssa.

”He ovat tehneet hienoa musiikkia minulle. Tätä on työstetty pitkään, sillä halusin mukaan todella hyviä soittajia eivätkä he ole käytettävissä koska tahansa. Nämä ihmiset – soittajat ja laulajat – paiskivat koko ajan töitä”, Paice kertoo.

”Ihan vain tiedoksi, että kyse ei ole rumpulevystä. Jopa rumpalit kyllästyvät sellaiseen ennen pitkää. Se on mukavaa rock ’n’ rollia. Luulen, että pidätte siitä. Rummut on äänitetty jo neljä vuotta sitten eli meiltä on vienyt näin kauan saada mukaan parhaat mahdolliset muusikot. Monet heistä ovat ystäviä, jotka ystävällisesti lähtivät mukaan, kun pyysin nätisti ja maanittelin tarpeeksi.”

Paice ei kerro tarkemmin, keitä levyllä on mukana, mutta antaa osviittaa siinä mielessä, että kertoo esimerkin tapauksesta, joka ei lopulta onnistunut.

”Rakkaan ystäväni Brian Johnsonin (AC/DC) piti tulla mukaan ja kokeilla muutamaa raitaa, mutta päivää ennen sovittua sessiota tuhoisa hurrikaani pyyhkäisi Floridan yli alueella, jossa Brian asuu. Joten hänen piti rientää takaisin Yhdysvaltoihin katsomaan, vieläkö hänen kotinsa on pystyssä. Sen jälkeen AC/DC lähtikin pitkälle kiertueelle ja koko suunnitelma jouduttiin hautaamaan. Mutta näin asiat joskus menevät.”

”Mutta luulen, että levy on nyt saatu purkkiin ja seuraavaksi meidän pitää selvittää, missä ja kenen kanssa se miksataan. Luulen, että sen pitäisi olla julkaisukunnossa joskus ensi vuoden lopulla.”

Paicen sooloalbumia odotellessa voi Deep Purplen nähdä keikalla ensi kesänä Espoossa ja Tampereella.

YouTube video

Lue myös: Rocklegenda Deep Purple palaa kesällä Suomeen – Luvassa kaksi areenakeikkaa

Lue myös: Deep Purplen Roger Glover kertoo yhtyeen kannattajille iloisia uutisia ensi vuoden varalle

Lue myös: Deep Purplen Ian Gillan on menettämässä näkönsä – ”Vanhaksi tuleminen on ratkiriemukasta”

Lue myös: Tilaa Soundin uutiskirje ja tiedät mistä kahvitauolla puhutaan! Nappaa ajankohtaiset musiikin uutiset ja puheenaiheet suoraan sähköpostiin tästä.