Legendaarisen Monty Python -komediaryhmän perustajiin kuuluva Eric Idle saapuu keväällä Suomeen Always Look on The Bright Side of Life, Live! -esityksensä merkeissä. Koomikon yhden miehen show nähdään Helsingin Kulttuuritalolla tiistaina 21. huhtikuuta osana legendan Pohjoismaiden ja Viron kiertuetta.
Lipunmyynti alkaa Lippupisteessä maanantaina 19. tammikuuta kello 10. Mastercardin kortinhaltijoilla on pääsy tapahtuman ennakkomyyntiin Suomessa pe 16.1. klo 10 – su 18.1. klo 10 välisenä aikana.
Always Look on The Bright Side of Life, Live! -show’ssa Eric Idle esiintyy The Virtual Bandin säestyksellä. Luvassa on harvinaista filmimateriaalia, visuaalisia yllätyksiä sekä kunnianosoituksia muun muassa George Harrisonille, Robin Williamsille ja Neil Innesille. Esityksen nimi tulee puolestaan Monty Pythonin Life of Brian -elokuvasta (1979) tutusta kappaleesta, joka on vuosikymmenten ajan ollut Britannian toivotuimpia hautajaiskappaleita ja joka kuullaan myös jokaisen Iron Maiden konsertin päätteeksi.
ALWAYS LOOK ON THE BRIGHT SIDE OF LIFE, LIVE!
Eric Idle
Kulttuuritalo, Helsinki
Ti 21.4.2026
Tapahtuma on sallittu kaikenikäisille, Kulttuuritalolla on rajattu anniskelualue täysi-ikäisille asiakkaille.
Kesto noin 2h 10 min sisältäen väliajan.
LIPUT:
Lippujen myynti alkaa Lippu.fi:ssä maanantaina 19. tammikuuta klo 10. Hinnat alkaen 59,50€.
Mastercardin kortinhaltijoilla on pääsy tapahtuman ennakkomyyntiin Suomessa pe 16.1. klo 10:00 – su 18.1. klo 10:00 välisenä aikana. Lue lisää osoitteessa www.priceless.com/music
