Eternal Erection palaa tanssittamaan juhlaväkeä – myös Funky Elephant -tapahtuma herää henkiin

17.6.2025 13:39

Sam Huberin johtama funkbändi Eternal Erection on pitänyt hiljaiseloa vuodesta 2017 asti, mutta nyt yhtye ilmoittaa palaavansa liikekannalle alkuperäiskokoonpanossaan. Bändin ensimmäinen paluukeikka kuullaan Porvoon Kulttuurilaivassa 16. elokuuta, ja uutta musiikkia julkaistaan loppukesästä.

– Vallitseva maailmantilanne on todella ahdistava ja pelottava, ja haluamme osaltamme antaa ihmisille kaivattua iloa ja toivoa sekä tuoda positiivista sanomaa, kertoo Rick Loverinakin tunnettu Huber tiedotteessa ja jatkaa:

– Tuntuu, ettemme ole sanoneet vielä viimeistä sanaa. Meillä on edelleen nälkä keikkailuun ja uuden musiikin tekemiseen. Bändin kunnianhimona on aina ollut uudistaa funkia, ja nyt on tullut aika päivittää se tähän päivään.

Samalla kerrotaan, että myös 23 kertaa vuosien 1994–2017 välillä järjestetty mustan rytmimusiikin festivaali Funky Elephant tekee paluun. Festari järjestetään Helsingin Korjaamolla 1. marraskuuta 2025. Eternal Erectionin lisäksi tapahtumassa nähdään useita muita myöhemmin julkistettavia esiintyjiä. Liput tulevat myyntiin loppukesästä.