Musiikin moniottelija Mikko Herranen ja sanoittaja Hirvonen tekivät vuonna 2023 Varjot-hyväntekeväisyyslevyn, jolla kerättiin tuhansia euroja SOS-lapsikylälle. Marraskuussa julkaistaan uusi hyväntekeväisyyslevy, jonka kohteena on sairaita lapsia ja nuoria sekä heidän perheitä tukeva We4You-yhdistys. Nyt levyltä on julkaistu toisena ennakkomaistiaisena Hanna Pakarisen tulkitsema single Haudankaivajat, joka käsittelee äärimmäisen raskasta ja tärkeää aihetta.
”Eräänä iltana huomasin We4You-järjestön päivityksen. Se kertoi Miisasta, tytöstä, joka oli joutunut kiusatuksi ja päätynyt tekemään itsemurhan vain pari päivää peruskoulun päättymisen jälkeen. En saanut unta. Miisan kohtalo järkytti syvästi, ja aloin kirjoittaa ajatuksiani paperille”, Hirvonen kertoo ja sanoo tavanneensa myös Miisan äidin kappaletta kirjoittaessaan. Singlen kansi on puolestaan kuvataidetta harrastaneen Miisan teos.
”17-vuotias Miisa päätyi itsemurhaan äitinsä silmien edessä, kesäloman ekana päivänä. Taustalla oli mt-ongelmia ja koulukiusaamista. Kappale tehtiin siis kunnianosoituksena Miisalle ja muistutukseksi siitä, että tätä tapahtuu ja jotain pitää tehdä”, ekaluokkalaisen äiti Hanna Pakarinen sanoo ja jatkaa:
”En koe, että annan vain ääneni kappaleelle, haluan antaa koko kapasiteetin itsestäni siihen suureen urakkaan, että ihmiset heräisivät siihen paskaan mitä nuoret kokevat tässä maailmassa juuri nyt. Nyt aikuisena koen, että pystyn olemaan se Idoli, johon ite uskon, ja sitä Idolia ei palvota vaan se palvelee. Jos voin mitenkään vaikuttaa siihen, että oma lapseni selviää koulutaipaleensa ja aikuiseksi kasvamisen hengissä, niin silloin teen sen.”
Tulevalta levyltä on julkaistu aiemmin jo yksi kappale, Mikko Herrasen Aurinkosoturi. Hyväntekeväisyyslevyn muut artistivieraat julkaistaan myöhemmin.