Vanha kunnon Eternal Erection on palannut alkuperäiskokoonpanossaan, hyvä! 30-vuotisjuhlia viettävä orkesteri julkaisee huomenna 24. lokakuuta uuden Not So Pretty (Emperor’s New Clothes), mutta Soundin lukijat pääsevät tarkastamaan biisin lyriikkavideon jo näin ennalta. Katso ja kuuntele alempaa.
Uusi biisi tarjoaa tuttuun tapaan funkin riemua, mutta kappaleen sanoitukset ovat painavampaa asiaa. Yhtye haluaa nyt olla ”aktiivinen vastavoima ajassamme nousussa oleville pimeille voimille”.
”Biisi syntyi jameissa, kuten monet Eternal Erectionin kappaleet. Tuotantovaiheessa se kehittyi P-funk/blues-tyyppisestä crossover-biisiksi, ja työnimi You Look So Pretty vaihtui muotoon Not So Pretty. Niin sanotun ‘vapaan maailman’ johtaja muistuttaa yhä enemmän totalitaarisen maan johtajaa, jota kaikki tuntuvat mielistelevän – joko hyötyäkseen tai koska pelkäävät. Tästä tuli mieleen klassikkosatu Keisarin uudet vaatteet, mikä onkin biisin toinen nimi”, sanoituksen kirjoittanut kitaristi Ray Slick eli Joakim Guthwert kertoo.
”Olemme ennenkin ottaneet kantaa yhteiskunnallisiin asioihin, mutta runollisemmin ja kielikuvien kautta. Nyt tuntui, että on aika sanoa asiat suoremmin”, Rick Lover eli Sam Huber jatkaa.
”Maailma muuttuu jatkuvasti, eikä välttämättä parempaan suuntaan. Demokratiaa, sananvapautta, ihmisoikeuksia, ilmastotoimia ja oikeusvaltiota kyseenalaistetaan ja niitä vastaan hyökätään. Taiteilijoiden tehtävänä on herätellä ihmisiä näkemään, mihin suuntaa maailma on menossa. Puolustamme myös kulttuuria, jonka arvoa ei aina ymmärretä”, Ray Slick päättää.
Eternal Erectionin voi nähdä keikalla Funky Elephant -tapahtumassa. Festivaali järjestetään Helsingin Korjaamolla 1. marraskuuta. Tapahtuman liput ovat myynnissä Lippupisteessä hintaan 37 euroa. Sinne siis, keikkakunnostaanhan tämä orkesteri erityisesti tunnetaan.