Esikoisalbumillaan liki 7 miljoonaa striimiä kerännyt, vuoden 2023 striimatuin omakustanneartisti ja 2025 Indie Awards -ehdokas Henna Uoti on julkaissut uuden Valaise pimeä -kappaleen, joka on tehty yhteistyössä nimekkään ruotsalaistuottaja Tobias Lundgrenin kanssa. Lundgren tunnetaan muun muassa yhteistyöstä Céline Dionin kanssa, jonka vuoden 2013 Loved Me Back to Life -levylle hän sävelsi ja tuotti kappaleita. Esimerkiksi Somebody Loves Somebody -hitti on hänen ja Johan Franssonin, Tim Larssonin sekä Audra Maen käsialaa.
”Ihastuin vuosia sitten erääseen pysäyttävään kappaleeseen ja ajattelin että tällaista musiikkia haluaisin joskus tehdä. Tänä vuonna sitten tapasimme sattumalta Tobiaksen kanssa yhteisen tutun kautta ja minulle selvisi, että hän on tuon maagisen biisin takana. Tulimme heti hyvin toimeen ja sovimme yhteistyöstä. En vieläkään saata uskoa, että yhteisbiisi Tobiaksen kanssa on nyt tulossa julkaisuun. Olen siitä valtavan iloinen”, Uoti kertoo.
”Kun tapasin Hennan ensimmäistä kertaa, hän kertoi inspiroituneensa eräästä kappaleestani, jossa on vahvat jouset ja energiset, suuret rummut. Päätimme lähteä tekemään hänelle uutta kappaletta samassa hengessä. Kuunneltuani Hennan musiikkia ja ääntä inspiroiduin itsekin. Hänen alarekisterissään on syvyyttä ja mystistä energiaa, ja ylärekisterissä puolestaan valtavasti voimaa”, kertoo vuorostaan Lundgren.
Valaise pimeä on Lundgrenin säveltämä, tuottama ja miksaama. Kappaleen sanoituksesta vastaavat Henna Uoti ja Sana Mustonen. Suomenkielisen tekstin rinnalla kuullaan sanatonta, sydämestä kumpuavaa laulua.
”Halusin kappaleen, jossa on vähemmän sanoja ja enemmän villiä, voimaannuttavaa tunnetta. Laulu kertoo siitä, miten voimme saavuttaa mitä vain, kun uskomme itseemme ja toisiimme. Kertosäe on helposti mukaan laulettava ja jää korvamadoksi – se saa ainakin minut tuntemaan iloa ja voimaa. Kappale on unelmieni täyttymys joka suhteessa”, sanoo Uoti.