Rapatessa roiskuu, aina sattuu ja tapahtuu ja niin edelleen. Billboard raportoi tässä päivänä muutamana hupaisasta sattumuksesta, kun raskaan sarjan groove metalia janonnut yleisö osti lippuja Yhdysvaltain Etelä-Carolinassa järjestettävään konserttiin ja hämmästyi pahemman kerran, kun paikan päällä vastassa olikin perikristillinen poprock-konsertti.
Sattumus syntyi, kun lippukauppa Stubhub kauppasi pääsylippuja Spartanburgin Memorial Auditoriumissa 20. joulukuuta järjestettyyn Behold the Lamb of God -konserttiin niin, että tapahtumasivulla komeili metalliyhtye Lamb of Godin jäsenistöä. Todellisuudessa tapahtuma oli laulaja-lauluntekijä Andrew Petersonin vuonna 2004 julkaiseman Behold the Lamb of God: The True Tall Tale of the Coming Of Christ -albumin ympärille rakennettu joulukonsertti. Hitusen verran eri skeneä, siis.
Paikallinen WSPA-kanavan mukaan Stubhub huomasi virheensä jo ennen konserttia ja yritti tavoittaa lipun ostaneita kertoakseen sekaannuksesta. Pääsylipun ostaneille asiakkaille luvattiin täysi hyvitys kömmähdyksen johdosta. Ei ole tiedossa, kuinka moni metallifani matkusi paikan päälle Lamb of Godia katsomaan, mutta hämmästys oli varmasti paikan päällä melkoinen. Oikea Lamb of God pitää tällä hetkellä keikkataukoa ja suuntaa jenkkikiertueelle jälleen ensi maaliskuussa.