Ilon päivä kaikille perinteikkään heavy metalin ystäville: Battle Beast julkaisi uuden biisin videoineen

8.5.2025 12:00

Mikäli vanha kunnon raskas rock on mieleesi, nyt on syytä keskeyttää kaikki muut askareet ja keskittyä muutaman minuutin ajan juuri julki tulleeseen musiikkivideoon. Battle Beast nimittäin esittelee uutta tuotantoa, ja tänään ilmestyneeseen Last Goodbye -singleen tehty video sai juuri ensi-iltansa Youtubessa. Tsekkaa alempaa.

Last Goodbye on basisti Eero Sipilän säveltämä ja sanoittama ylistyslaulu ihmisen taistelutahdolle vaikeina aikoina. “Innoituksena toimi sairaalassa tapaamani nainen, joka on taistellut syöpää vastaan vuodesta 1985. Vuosien saatossa sairaus uusiutui kerta toisensa jälkeen, mutta tämä rouva ei antanut periksi. Hän kävi hoitoja sitkeästi läpi ja aina uudestaan lähetti kasvaimen takaisin helvettiin. Maailma löytää aina keinot lyödä ihmisen polvilleen. Mutta niin kauan, kun jaksaa nousta takaisin jaloilleen, ei peli ole ohi”, Sipilä kertoo tiedotteessa.  

Battle Beastin seitsemäs albumi julkaistaan syksyllä 2025. Levyn myötä orkesteri suuntaa myös kiertueelle, jonka Suomen-osuudet järjestetään 14.11. Oulun Tullisalissa, 15.11. Helsingin Jäähallissa, 20.11. Turun Logomossa ja 21.11. Tampereen Nokia-areenalla. Ja onhan tuossa kesällä pitkä rivi festarikeikkojakin tarjolla, joten tänä vuonna riittää tilaisuuksia nähdä tämä yhtye livenä.

YouTube video