Jane’s Addiction -leiristä kuuluu vaihteeksi muutakin kuin snägäriheijareiden huminaa.
Yhtye on nimittäin sopinut Perry Farrellia vastaan nostamansa oikeusjutun, joka juontaa juurensa viimesyksyiseen tappelunujakkaan. Farrell hyökkäsi tuolloin kitaristi Dave Navarron kimppuun kesken keikan Bostonissa. Kiertue katkesi siihen ja yhtye on maannut siitä asti telakalla.
Yhtyeen muut jäsenet haastoivat laulajan oikeuteen ja vaativat tältä 10 miljoonan dollarin korvauksia muun muassa pahoinpitelystä ja sopimusrikkomuksesta. Farrell kiisti syytökset jyrkästi ja vastasi samalla mitalla nostamalla oman oikeusjutun yhtyetovereitaan vastaan.
Nyt jutut on sovittu, sillä People kertoo Los Angelesin korkeimman oikeuden julistaneen asian käsitellyksi 22. joulukuuta.
Farrell oli viikkoa aiemmin pyytänyt tovereiltaan virallisesti anteeksi aiheuttamaansa mielipahaa.