Laulaja Kaija Kokkolan, joka paremmin Kaija Koona tunnetaan, urasta ja elämästä tehdään elokuva, jossa käydään läpi paitsi nousua yhdeksi Suomen suosituimmaksi iskelmämusiikin ja voimaballadien artistiksi myös vaikeuksia ja haasteita kuten Koon vaikeaa äitisuhdetta, isän traagista kuolemaa, aviopuolison alkoholismia ja avioeroa.
”Elämäni on ollut täynnä suuria tunteita ja tapahtumia, jotka eivät olisi minkään todennäköisyyden mukaan olleet mahdollisia toteutuvan. Tämä on ollut järjetön ja hullu reissu! Tässä olen pystyssä, hengissä ja valmis antamaan kanssakulkijoille selviytymistarinani. Koskaan ei ole liian myöhäistä mennä haaveita kohti – unelmat ovat saavutettavissa. Tämä elokuva on toivon kipinä, joka ei sammu. On pelottavaa antaa elämänsä muiden käsiin, mutta luotan huipputiimiin, joka kirkastaa ja tekee tarinastani ainutlaatuisen”, Kaija Koo sanoo.
Koon hittikappaleen mukaan nimetyn Kaunis rietas onnellinen -elokuvan ohjaa Selma Vilhunen (Tyttö nimeltä Varpu, Hölmö nuori sydän, Neljä pientä aikuista, Pitääkö mun kaikki hoitaa) ja pääroolissa nähdään Jussi-palkittu Oona Airola (Hymyilevä mies, Koirat eivät käytä housuja, Risto Räppäjä ja kaksoisolento). Muut näyttelijät ja roolit julkaistaan myöhemmin.
Elokuvan on käsikirjoittanut Ilona Ahti (Tytöt tytöt tytöt). Dramaturgina toimii Paula Vesala. Elokuvan tuottavat Solar Filmsin Rimbo Salomaa, Anna Nuru, Markus Selin ja Jukka Helle.
Elokuvan kuvaukset alkavat elokuussa. Valkokankaille leffa saapuu 18.2.2026.