Kun Ian Gillan kuuli ensi kertaa Black Sabbathin Born Againin, hän viskasi levyn autonsa ikkunasta

25.11.2022 18:09

Ian Gillanin pesti Black Sabbathissa jäi aika vaatimattomaksi. Deep Purplessa pitkän uran tehnyt laulaja operoi Sabbathin keulilla vuosina 1982–84 ja levytti yhtyeen kanssa vain yhden albumin, vuoden 1983 Born Againin. Levy ei varsinaisesti ole mikään ”parhaat Black Sabbath -albumit” -listojen vakionimi, ja tuoreessa haastattelussa Gillan kertoo, ettei hänkään ole julkaisun suuri fani. Asia tuli puheeksi espanjalaisen Rock FM:n haastattelussa, ja juttutuokiosta kertoo myös Blabbermouth.

Espanjalaistoimittaja kysyi Gillanilta, pitääkö sellainen huhu paikkansa, että laulaja rikkoi saamansa Born Again -kopion sen kuunneltuaan. Gillanin vastaus: ”En minä hajottanut sitä. Heitin sen ulos autoni ikkunasta.”

”Kuules, olin pettynyt. Minulla ei ollut samanlaista mentaliteettia kuin muilla Sabbathin jäsenillä. Se oli minulle mahtavaa aikaa, ja minulla oli käynnissä fantastinen vuosi, se oli ihan hullua. Mutta kun saimme levyn miksattua… Minulla on edelleen kasetilla Born Againin monitorimiksaus, ja se kuulostaa mahtavalta – mutta vain kasetilla. Se oli viimeinen asia, mitä kuulin studiossa. Kun sitten kuulin lopullisen levyn, ajattelin, että mitä tämä oikein on? Se basson jyminä oli minulle vähän liikaa”, Gillan kertoo.

”En tiedä, mitä tapahtui studion ja levypainon välillä, mutta jotain siinä tapahtui. Se oli siis pettymys. Tästä huolimatta pidän kovasti joistain niistä biiseistä. Trashed on yksi kaikkien aikojen suosikkikappaleistani, erityisesti koska se on tositarina.”

Ja se Trashedin sanoitushan kertoo siitä, miten Gillan romutti humalaspäissään auton äänitysstudion pihamaalla. Ei nyt mikään kovin hohdokas tarina kerrottavaksi, mutta no, se oli siihen aikaan semmoista.

Lisää luettavaa