Joko on Soundi 10/25 tarkastettu? Mikäli näin ei ole asian laita ja kaikenlaiset Circle-johdannaiset asiat kiinnostavat, kannattaa korjata asia pikimmiten. Lehti nimittäin sisältää Jussi Lehtisalon ja Mika Rätön haastattelun, jossa tämä porilainen erikoiskaksikko kertoo monen aukeaman verran musiikistaan, aivoituksistaan ja tekemisistään. Ehdottoman asiallista kamaa, mikäli jokin näiden herrojen kymmenistä musiikkiprojekteista on joskus koskettanut sisintäsi!
Julkaisemme nyt tässä esimauksi pienen katkelman Timo Isoahon toimittamasta pidemmästä haastattelusta. Alapuolelta voi lukea hieman siitä, millaisissa merkeissä Rätön ja Lehtisalon musiikki-intoilu on lähtenyt liikkeelle ja mitä kaikkea merkillistä matkan varrella on sattunut. Lehden sivuilta löytyy sitten roppakaupalla lisää asiaa. Kohti lähintä lehtipistettä siis, mars! (Tai tilauslomake tietty toimii myös.)
Lue myös: Soundi 10/25: Sielun Veljet, Orvokki, Max Cavalera, Rättö ja Lehtisalo, Shiraz Lane…
Rättö ja Lehtisalo. Circle. Kuusumun Profeetta. Steel Mammoth. Pharaoh Overlord. Ja kymmeniä muita yhtyeitä ja taideprojekteja. Porilaisessa juomavedessä on taatusti jotain outoa.
– Joskus varhaisteininä kuunneltiin ihan samoja Kissin, Iron Maidenin ja Led Zeppelinin levyjä kuin kaikki muutkin. Mutta kun teini-ikä jäi taakse, musasivistys alkoi kasvaa: tuli Syd Barrett, krautrock ja paljon muuta, Mika Rättö alkaa avata.
– Porissa oli ehkä kymmenen tai viisitoista tyyppiä, joita kiinnosti etsiä ja tutkia ihan omia juttuja. Sitten me vain alettiin tehdä porukalla kaikenlaista. Se oli kuin joukkohypnoosi tai joku outo moottori, jonka jyske ei hellittänyt. Pori oli niin pieni, että sopivan erikoiset ihmiset löysivät toisensa, mutta toisaalta sen verran iso, että tekijöitä myös riitti. Kaikki risteilivät toistensa projekteissa ja typerä egoismi puuttui kokonaan.
– Jos oltaisiin synnytty vaikka kymmenen vuotta myöhemmin, oltaisiin varmaan ihan samanlaisia kuin kaikki muutkin. No, ei ehkä ihan, mutta kuitenkin. Popkulttuuri muuttui 90-luvun taitteessa rajusti, mikä oli täysin käänteentekevää. Valtavirran populaarimusiikki koki jonkinlaisen romahduksen ja ihmiset alkoivat etsiä omaa ääntään vaihtoehtoisempien kulttuuri-ilmiöiden ääreltä. 90-luvun alku olikin poikkeuksellista aikaa underground-bändeille, ne saivat yllättäen huomiota aina radiokanavia myöten, Lehtisalo jatkaa.
– Miksi muutenkaan inspiroitua jostain, mistä kaikki muutkin ammentavat? Ei se ole kovin vaikeaa: jos arvostaa intellektualismia ja omaperäisyyttä, kannattaa lukea muutakin kuin Aku Ankkaa. Tai hankkia juuri niitä albumeja, joita kukaan muu ei halua. Harmittaa edelleen, etten ostanut italodisco- ja jahtirocklevyjä markalla silloin aikoinaan. Nyt niistä joutuu maksamaan jo kympin.
Porissa ei myöskään puhuttu turhia, Rättö muistuttaa.
– Täällä vaan tehtiin. Ajateltiin, että tehdään levyjä ja katsotaan miten käy. Joskus teos tuntui onnistuneelta, joskus ei. Ihan sama. Sitten vain eteenpäin – siinä sitä tekemisen filosofiaa.
– Samalla ymmärrettiin, että itseilmaisu, riippumattomuus ja kirkasotsaisuus on tärkeämpää kuin vaikka kaupallinen menestys, Lehtisalo komppaa.
– Kun porilainen Deep Turtle julkaisi aikoinaan ep:n, olin aivan ihmeissäni – miten joku voi tehdä levyn ja vieläpä omin päin. Jätkillä oli neliraituri, jolla ne purkittivat musaa ja lähettivät materiaalin painoon. Ep:n kanteen päätyi jonkun satunnaisen vanhemman rouvan naama. Se oli käännekohta: tajuttiin, että mekin voidaan tehdä kaikki itse. Soitetaan, nauhoitetaan, masteroidaan. Ja sitten viedään levyt pakettiautolla Turkuun, Tampereelle ja Helsinkiin. Eikä kukaan ohjaile ja käske.
– Sanottakoon sekin, ettei meillä ole koskaan ollut mitään menestystä vastaan, mutta pointti on nimenomaan se, ettei sen tavoittelu saa ohjata ja kahlita meitä. Kun amerikkalaisbändi Isis pyysi Circleä lämppäriksi Eurooppaan, keikkoja olisi ollut joku 80. Ei hemmetti, ihan liikaa. Me sitten kysyttiin, voidaanko tulla mukaan viimeiseksi viikoksi, Rättö kertoo.
– Olen ollut vuosien mittaan mukana joissakin isoissa kuvauksissa, mikä on ollut lähinnä masentavaa. Näinkö tylsää ja kaavamaista se on? Lapsekkaan innostunut leikkisyys loppuu heti, kun jutusta tulee liian suuri ja menestynyt. Vilpitön vapaus luoda ja tehdä omilla ehdoilla on tärkeämpää kuin mikään muu. Omat jutut on omia, ei mitään markkinoiden ehdoilla väännettyjä. Melko paljon ollaan saatu aikaan – ehkä 150 levyä ja kaikki muut hommat siihen päälle – ja edelleen ollaan hengissä. Ihme kyllä.
– Mutta niin, kai siinä porilaisessa juomavedessä on sitten jotain poikkeuksellista, kun meidänkin motivaatio on pysynyt korkealla kolmekymmentäviisi vuotta ilman yhtäkään isoa saavutusta tai mestaruutta, Lehtisalo myöntää. – Ja edelleen tehdään asioita ihan yhtä intensiivisesti.