Lokakuu on täällä taas – komeita äänimaisemia tarjoava Valkea julkaisi pimenevää kuukautta käsittelevän biisin

Kaunista musiikkia olisi tarjolla näin syksyn ratoksi!
1.10.2025 11:01

Vaihtoehto- ja indierockia esittävä Valkea tarjoilee uutta tuotantoa. Oululaisyhtye julkaisi toukokuussa toisen albuminsa nimeltä Vedenjakaja, ja tämä levy keräsi kosolti kiitosta musiikkimediassa: esimerkiksi Soundissa Aki Nuopponen palkitsi teoksen neljällä tähdellä viidestä. ”Tunnelmat kouraisevat todella syvältä lempeän oloisen albumin paljastaessa yhä synkempiä puoliaan. Monis­sa kappaleissa kitarat, koskettimet ja koneet saavat leijailemaan kauas maanpinnalta”, Nuopponen totesi Soundissa 6/25 julkaistussa arviossaan. Nyt Valkea sukeltaa vuorostaan syvälle syksyn tunnelmiin ja julkaisee lokakuun fiiliksiä kanavoivan Tahtoisin pysähtyy -singlen.

Uuteen kappaleeseen on tehty myös musiikkivideo kyytipojaksi, joten katso tämä kuvaelma saman tien alempaa. Videon on kuvannut Samu Puuronen ja editoinut Valkean laulaja-basisti Tatu Palo. Valkean tekemisiä voi seurata Facebookissa täällä ja Instagramissa täällä. Keikkoja yhtyeellä ei ole tällä hetkellä buukattuna, mutta eiköhän sellaisistakin noissa osoitteissa aikanaan ilmoiteta.

YouTube video