Tänä vuonna uuden pitkäsoiton julkaiseva elektronisen musiikin veteraani Massive Attack saapuu loppukeväästä Suomeen. Viime kerrasta onkin aikaa, sillä yhtyeen edellinen Suomen-keikka nähtiin Helsingin Flow’ssa 2016.
Yhtye esiintyy Euroopan-kiertueellaan Helsingin Veikkaus-areenalla keskiviikkona 27. toukokuuta. Konsertin liput tulevat myyntiin Ticketmasterissa perjantaina 27.2. kello 10. Mastercardin kortinhaltijoilla on pääsy tapahtuman ennakkomyyntiin ke 25.2. klo 10 – pe 27.2. klo 9 välisenä aikana. My Live Nation -ennakkomyynti rekisteröityneille jäsenille on auki to 26.2. klo 10 – pe 27.2. klo 9 välillä. Liput maksavat palvelumaksuineen alkaen 69,90 €.
Bristolin klubeilta 1990-luvun lopussa koko maailman tietoisuuteen nousseen Massive Attackin elektroninen musiikki on yhdistelmä jazzia, hip hopia, rockia ja soulia. Yhtyeen kansainvälinen läpimurto tapahtui jo debyyttialbumilla Blue Lines (1991), jota pidetään modernin elektronisen musiikin yhtenä merkittävimpinä teoksista. Menestystä seurasivat albumit Protection (1994) ja synkkäsävyinen Mezzanine (1998), jonka hiteistä Teardrop ja Angel nousivat yhtyeen tunnetuimpiin. Lisäksi yhtye on tunnettu vahvasta yhteiskunnallisesta ja poliittisesta aktiivisuudestaan, mikä näkyy niin musiikissa kuin visuaalisissa tuotannoissaankin.