Mikä mörkö koneistossa? Vesku Jokinen valaisee Klamydian uunituoreen levyn mystistä nimeä

Vesku Jokinen kuvailee uutta levyä hyvin positiiviseksi.
9.5.2025 13:20

Kotimaisen punkrockin ikihonka Klamydia on julkaissut uuden pitkäsoiton Mörkö koneistossa. Nyt Vesku Jokinen paljastaa, mitä tämä levyn mystinen nimi tarkoittaa.

”Meidän bändi on se mylläävä ja rähisevä mörkö tämän suomalaisen musabisneksen isojen koneistojen keskellä. Rikotaan hieman rattaita ja hammaspyöriä ja heitetään haastetta kehiin. Me ollaan tehty jo 37 vuotta tinkimättä tuumaakaan omaa juttuamme trendeistä ja virtauksista välittämättä. Aitous tuntuu toimivan ja jotain ollaan tehty selkeästi oikein, kun on edelleen loppuunmyytyjä keikkoja ja festarikentät on täynnä porukkaa, jotka laulaa biiseissä mukana”, Jokinen toteaa ja jatkaa:

”Jos uuden levyn biisien päälinja pitää kiteyttää, niin se on että pitää mennä eteenpäin vaikka maailmassa tällä hetkellä ympärillä myllertää. Viimeisin Liekki palaa -single on siitä hyvä esimerkki. Ei anneta periksi eli tehtiin aikamoisen positiivinen albumi.”

Klamydia täyttää 2028 jo kunnioitettavat 40 vuotta. Jokisen mukaan asiaan liittyviä suunnitelmia on jo tehty, mutta niistä kerrotaan lisää sitten tuonnempana.

”Aiotaan juhlia isosti”, Jokinen lupaa.

YouTube video