”Minulla on terveysongelmia, jotka ovat pahentuneet viime aikoina” – Paradise Lostin Greg Mackintosh julkaisi huolestuttavan päivityksen

Mackintosh kertoo kuitenkin saavansa hoitoa ja voivansa hyvin.
23.2.2026 19:46

Paradise Lostin sosiaalisen median kanaviin ilmaantui juuri alakuloinen tiedoksianto. Kitaristi Greg Mackintosh on päättänyt kommentoida häntä itseään koskevia huhuja, ja samalla mies myöntää, ettei kaikki ole aivan kunnossa.

”Hei kaikki. Olen kuullut, että useissa viimeaikaisissa viesteissä on käsitelty viime kuukausina tapahtunutta laihtumistani. En tavallisesti kommentoisi tällaista yksityisasiaa, mutta tässä tapauksessa katson parhaaksi puuttua tilanteeseen, jotta enempää spekulointia ei tapahtuisi”, Mackintosh kirjoittaa ja jatkaa:

”Minulla on joitain terveysongelmia, jotka ovat pahentuneet viime aikoina. En kyllästytä ketään yksityiskohdilla, mutta saan hyvää hoitoa ja voin hyvin. Mikään tästä ei vaikuta kykyyni soittaa, ja olen paraikaa kiertueella Paradise Lostin kanssa. Yleisöt ovat olleet mahtavia ja bändi kuulostaa paremmalta kuin vuosiin. Arvostan vilpittömästi kaikkien huolehtimista, nähdään tien päällä.”

Eipä siinä sitten muuta kuin pikaista paranemista hienolle muusikolle. Toivottavasti herran vaivat ovat sellaisia, että ne saadaan lääketieteen avulla kunnolla nujerrettua. Mackintoshin alkuperäisen päivityksen voi lukea alempaa.

Lue myös: Tilaa Soundin uutiskirje ja tiedät mistä kahvitauolla puhutaan! Nappaa ajankohtaiset musiikin uutiset ja puheenaiheet suoraan sähköpostiin tästä.