Mitä äärimetallilevyä Ghostin Tobias Forge pitää lajissaan aivan erityisen onnistuneena? Vastaus löytyy 1980-luvulta

Ei laisinkaan hullumpi valinta, Mr. Forge!
26.12.2025 16:41

Metal Hammer nosti esille vanhan artikkelinsa, jossa Tobias Forge puhuu tärkeistä asioista. Ghost-laulaja intoutuu pohtimaan haastattelussa nuoruuden palon merkitystä hyvälle musiikille, ja samalla herra nimeää yhden albumin, joka havainnollistaa tätä asiaa erityisen hyvin: Possessed-yhtyeen Seven Churches -debyyttilevyn vuodelta 1985.

”Suurin osa hyvästä metallimusiikista, varsinkin äärimetallissa, on nuorten ja nuorekkaiden kavereiden tekemää. Nuoren mielen tulisuudessa ja innostuksessa on jotain aivan erityistä. Se on jotain sellaista, mitä ei useinkaan löydy varttuneemmilta ja – uskaltaisinko sanoa näin – seestyneiltä tyypeiltä”, Forge sanoo ja jatkaa:

Seven Churches on nuoren raivon täydellinen kiteytymä. Sen tuotanto saattaa kuulostaa nykypäivän yleisön korvissa raa’alta, mutta sellaiselta haluan metallin kuulostavan. Kun kuolometallin soundi alkoi muuttua 1990-luvun puolivälissä, silloin aloin inhota sitä. Huomasin palaavani yhä uudelleen tämän kaltaisten levyjen äärelle.”

Ja miltä se nuori raivo kuulostikaan? Tässä havaintoesimerkki:

YouTube video

Lue myös: Tilaa Soundin uutiskirje ja tiedät mistä kahvitauolla puhutaan! Nappaa ajankohtaiset musiikin uutiset ja puheenaiheet suoraan sähköpostiin tästä.