Neljä r&b- ja soul-legenda Smokey Robinsonin, 85, entistä työntekijää on nostanut laulajaa vastaan syytteitä seksuaalisesta väkivallasta ja raiskauksista, uutisoi Variety. Naiset hakevat oikeusteitse korvauksia kaikkiaan 50 miljoonan dollarin edestä.
Nimettöminä pysyttelevät naiset työskentelivät Robinsonin taloudenhoitajina eri aikoina. Ensimmäinen, viikonloppuisin tammikuusta 2023 helmikuuhun 2024 Robinsonilla työskennellyt nainen sanoo tulleensa ainakin seitsemästi laulajan hyväksikäyttämäksi sillä välin kun tämän vaimo Frances kävi manikyyrissä ja Smokey oli työntekijän kanssa kahden. Toinen nainen työskenteli Robinsonilla toukokuusta 2014 helmikuuhun 2020 ja sanoo tulleensa vähintäänkin 23 kertaa hyväksikäytetyksi sellaisissa osissa taloa, joita valvontakamerat eivät kuvanneet. Nainen kertoo laulajalla olleen tapana ejakuloida hänen kasvoilleen ”omaksi nautinnokseen ja [naisen] nöyryytykseksi”.
Kolmas nainen, joka työskenteli Robinsonilla helmikuusta 2012 huhtikuuhun 2024, sanoo tulleensa raiskatuksi vähintään 20 kertaa ja Robinsonin myös tarjonneen hänelle rahaa oraaliseksistä. Neljäs nainen, joka työskenteli Robinsonin henkilökohtaisena avustajana ja kokkina lokakuusta 2006 huhtikuuhun 2024, sanoo Robinsonin käyttäneen häntä hyväkseen ensimmäisen kerran jo 2007.
Kaikki neljä naista sanovat, etteivät nostaneet syytteitä aiemmin, koska pelkäsivät elantonsa puolesta ja häpesivät asiaa. Osa myös pelkäsi, että asia voisi vaikuttaa heidän maahanmuuttostatukseensa.
Robinsonin edustajat vastasivat Varietyn kommenttipyyntöön ja kiistävät ”valheelliset” ja ”viheliäiset” syytökset jyrkästi.
”Kun tapaus etenee, tulee selväksi, että kyseessä on vain ruma yritys kiristää rahaa 85-vuotiaalta amerikkalaisikonilta”, sanoo Robinsonin asianajaja Christopher Frost, jonka mukaan kantajien väitteissä on useita aukkoja ja epäjohdonmukaisuuksia.
Robinson nousi kuuluisuuteen vuonna 1955 The Miracles -yhtyeestä, joka oli ensimmäinen Motown Recordsin lukuisista menestyksistä. Robinson toimi myöhemmin Motown Recordsin varapääjohtajana ja kirjoitti lukuisia hittejä yhtiön artisteille. Soolouralle Robinson lähti 1970-luvulla.
Smokey Robinson nimettiin mukaan Rock & Roll Hall of Fameen vuonna 1987 (The Miracles otettiin mukaan 2012). Ensimmäisen Grammy-ehdokkuuden Robinson sai vuonna 1967 Smokey Robinson and the Miraclesin I Second That Motion -kappaleella ja ensimmäisen ehdokkuuden sooloartistina vuoden 1979 Cruisin’-hitistä. Grammy-voitto tuli vuonna 1987 Just to See Her -kappaleella kategoriassa paras r&b-lauluesitys mieheltä.