No Doubtin residenssi Las Vegasin Spheressä alkaa vajaan kuukauden päästä. Keikkaputkea ei päästä aloittamaan parhaimmissa mahdollisissa tunnelmissa, sillä yhtyeen kitaristi Tom Dumont kertoo sairastuneensa Parkinsonin tautiin.
”Minulla oli ollut jo pidempään erilaisia oireita”, Dumont kertoo sosiaalisessa mediassa jakamallaan videolla. ”Kävin omalla lääkärilläni sekä neurologin pakeilla, minulle tehtiin kokeita, ja lopulta sain diagnoosin varhain alkaneesta Parkinsonin taudista. Jokainen päivä on ollut kamppailua.”
Dumont sanoo olevansa sairaudestaan huolimatta mukana yhtyeen tulevilla keikoilla.
”Hyvä uutinen on se, että kykenen edelleen soittamaan kitaraa. Minulla on mennyt oikein hyvin. Olen saanut suuresti inspiraatiota muilta omista terveysongelmistaan sosiaalisessa mediassa kertoneilta ihmisiltä. Se auttaa poistamaan stigmaa ja lisää tietoisuutta, mikä on tärkeää ennaltaehkäisyn ja tutkimuksen kannalta.”